19/2015 Piparkakkutalo

Olen nyt tehnyt aika monena vuonna piparkakkutalon. Malli on vaihdellut ihan kaupan valmiista hieman hienonpaan itsetehtyyn. Taloa aina hauska koristella yhdessä lasten kanssa. Viime vuonna talo oli jo tehty, kun mieheni toi lapsille tuliaisiksi laivalta muumitalon muotit. Piti siis odottaa tähän jouluun, että päästiin vihdoin tekemään muumeille taloa piparkakuista. 

Voi olla, että mieheni vielä kiroaa tätä hankintaa... Eihän se helpoimmasta päästä ollut kasata tuo muumitalo, mutta näin ensikertalaiseksi ihan onnistunut lopputulos. Koristelukin vaatiin itseltä vielä harjoittelua ja kärsivällisyyttä. Ensi vuodelle on jo paljon parannusehdotuksia mielessä.

Nyt on muumeille koti ja vaahtokarkeista hanget korkeat nietokset.






Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: