12/2015 Lapsiperheen kynttilät

Olin yhtenä päivänä sytyttämässä ruokapöytäämme kynttilää. En ehtinyt kuin ottaa sytyttimen esiin ja osoittaa sillä kohti kynttilää, kun pojumme oli jo tulossa sorkkimaan. Että ei siinä paljon kynttilöitä sytytellä. Ainoa aika kynttilöille on illasta, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Tosin muutenkin olen hyvin huono polttamaan kynttilöitä, mutta näin joulun alla tuovat kivaa tunnelmaa ja niitä olisi kiva poltella (vaikka kai niistä jotain pienhiukkasia tuli ilmaan ja syöpävaara ja mitä kaikkea sitä on saanutkin lukea...). 

Tällä viikolla olen kuitenkin poltellut kynttilöitä lähes tauotta yötä päivää, sillä meilla "palavat" nyt led-kynttilät. Äitini oli ostanut Tokmannilta yhden hyvin aidon näköisen led-kynttilän ja siitä innostuneena kävin minäkin ostoksilla. Ja sopivasti sattuikin, että tällä viikolla nuo Tokmannin led-kynttilät olivat tarjouksessa (ainakin tässä Pirkanmaalla), joten ostin niitä kahdeksan. En tiedä pitäisikö vieläkin käydä yksi satsi hankkimassa, että voi sitten viritellä noita kynttilöitä sinne tänne. Ovat turvallisia käyttää pienten lasten kanssa ja tuovat kuitenkin halutun tunnelman. 






Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: