kotiliesi
Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2011.

Hyvää uutta vuotta!

Haluan kiittää kaikkia lukijoitani, joita varsinkin syksyn aikana on ilmaantunut suuri määrä lisää. KIITOS! Teidän vuoksi on ilo kirjoitella ja kohtahan tätä on kaksi vuotta pidettykin. Vuosi 2012 ei vähennä juttuja blogin puolella vaan toivottavasti lisää niitä. Jutut pysyttelevät lähinnä samoina; leivontaa, asuja ja päivittäisiä hömpötyksiä.
Haluankin toivottaa kaikille oikein ihanaa uutta vuotta ja onnellisia hetkiä vuoteen 2012!


Blogi hiljenee pariksi viikoksi. Bloggari lähtee Lapin maisemiin, jossa toivottavasti on lunta. Tämän ajan pysyttelen myös erossa koneista ja netistä. Palataan kuulumisiin siis tammikuun puolessa välissä.

Katteettomat lupaukset

Enää pari päivää tätä vuotta jäljellä ja sitten koittaa vuosi 2012, joka toivottavasti on yhtä ihana kuin tämäkin vuosi. Vuoden 2011 paras hetki on ehdottomasti ollut tyttäreni syntymä. Juuri eilen järjestelin neidin vaatteita, kun on taas kasa paitoja ja pöksyjä oli jäänyt pieneksi. Siinä samalla törmäsin Liberon koon 1 vaippaan, jota pienokaisemme käytti ensimmäiset viikkonsa. Miten voi olla jotain niin pientä? Tuli melkein kyyneleet silmiin, kun ajatteli tuota pikku neitiä helmikuussa...

Vuoden aikana on ollut ilo seurata lapsen kehitystä ja nythän neiti osaa jo vaikka mitä. Neidin johdosta vuosi 2012 otetaan vastaan hieman rauhallisemmin kuin edelliset vuodet, mutta en vaihtaisi näitä hetkiä mihinkään. HHhmmmm... Uusi vuosi siis... ja uudet lupaukset? 

Olen huono tekemään lupauksia. Tai siis hyvä tekemään niitä, mutta erittäin huono pitämään ne. Lupauksiahan teen pitkin vuotta. Aina sunnuntaisin lupaan parantaa ruokailutottumuksiani, mutta viimeistään tiistaina olen repsahtanut sukl…

Minun jouluni

Joulu sujui mukavasti sukulaisten parissa ja kuvista päätellen lähinnä hyvän ruuan merkeissä.


Ja voittaja on...

... MS "Onpa nätti koru:). Tykkään näistä SuviMarian koruista ja yhden olenkin jo itselleni hankkinut. Laittaisin uuteen koruun kultani nimen. Mukana arvonnassa, toiv. joskus onni suosisi:)
Hyvää Joulua:)!
t: MS "
No näin joulun kunniaksi onni todella suosi. Onnittelut voittajalle! Laitathan kommenttiboxiin yhteystietosi (ei näy muille) niin saadaan koru sitten uudelle omistajalleen.
Oli todella ihana lukea kommenttejanne, olitte todella miettineet tekstejä koruihin ja ihana huomata kuinka yksikin sana voi merkitä koko maailmaa. Ihana myös huomata, että teitä lukijoita siellä on :) Kiitos kaikille!
Ihanaa joulua kaikille, nyt allekirjoittanutkin jättää koneen hetkeksi rauhaan.


24.12.11 Hyvää joulua kaikille!

Tänään rauhoitutaan joulun viettoon. Toivottavasti kaikki ovat saaneet valmisteltua joulun niin, ettei enää tänään tarvitse hössöttää, saatikka lähteä vielä kauppaan ostamaan viimeisiä joululahjoja tai - ruokia. 
Tänään meidän perheessä ainakin rauhoitutaan joulun viettoon uusin ja vanhoin perintein. Nyt kun kodista löytyy sauna, on päivä hyvä aloittaa saunomisella, jonka jälkeen sitten suuntaammekin sukuloimaan ja tapaamaan niitä meille erittäin rakkaita ihmisiä. Päivään taitaa kuulua joulupukkikin... Saa nähdä :)
Haluankin toivottaa kaikille oikein ihanaa joulua ja onnellisia hetkiä! Turvallista matkaa teille, jotka vielä tänään ajelette rakkaidenne luo!
Uppo-Nallen jouluruno
Kuusen alla on kummaa puhinaa,
karvaisen kuonon jouluista tuhinaa,
heilahtaa kuusen katveessa tassu,
kurahtaa vihreän varjossa massu,
joulukarhu on asialla
oksien peitossa kuusen alla.

Karhulla mielessään jouluiset ilot,
purkki ja lahjat ja omenakilot.
Siksipä heilahtaa karvainen tassu,
siksipä kurisee m…

23.12.11 Tämän päivän touhuja

Ihanaa! Tämä joulun lapsi odottaa jo innolla huomista aattoa. Vaikka meidän perhe meneekin valmiisiin pöytiin tänäkin vuonna, niin jotain viemisiä haluan kuitenkin tehdä. Tänään siis leivon leipää ja teen lanttulaatikkoa. Leivän ohjeen laitan teillekin jos joku vielä innostuu näin aatonaattona leipomaan. 
Illalla täytyy myös leikkiä tonttua ja paketoida lahjat, koska tänä vuonna olen joku on ollut laiska ja jättänyt tämänkin viimeiseen iltaan. Mutta mikäs sen parempi tapa virittäytyä joulun tunnelmaa kuin paketoida lahjoja ja samalla nauttia glögiä, pipareita ja suklaata.

22.12.11 Jouluinen rocky road

Enää kaksi yötä jouluun...
Vielä ehtii tehdä tuliaisia ystäville ja monen kotona varmasti jouluruokien valmistuskin on aloitettu. Itse olen keskittynyt tosiaan enemmän näihin makeisiin herkkuihin, vaikka tänä vuonna ajattelin kokeilla tehdä lanttulaatikon ihan itse. 

Itselle tai ystävälle voi tehdä rocky road-suklaata, johon voi siis maun mukaan heittää sekaan melkein ihan mitä vain. Itse käytin nyt sekä Fazerin sinistä että joulusuklaata, jotka sulatetaan esim. vesihauteessa. Erilaisia patukoita pilkottuna, vaahtokarkkeja, kuivattuja karpaloita, suolapähkinöitä ja piparin muruja kulhoon ja sulatettu suklaa päälle. Sekoitetaan kunnolla ja laitetaan vuokaan jäähtymään. Jäähtynyt levy vielä yöksi jääkaappiin niin aamulla on ihanaa herkkua tarjolla. 

Vihdoin kaunis talvipäivä

Tänään sai nauttia vesisateettomasta talvipäivästä. Kunpa sää vain jatkuisi tällaisena pidempäänkin...
Tänään siis asuna ne shortsit (Object), joista aiemmin mainitsin. Näillä mentiin lasten joulujuhliin, jotka olivat meidän neidin ensimmäiset. Pikku neiti istui niin hienosti joulupukin sylissä, aivan kuin olisi istunut siinä ennenkin. Joulupukilta saadussa lahjassa taisivat lahjanarut kiinnostaa enemmän kuin itse paketin sisältö.



21.12.11 Tämän joulun...

... ajan parhain kappale on Antti Tuiskun Rukous.


Laukkumaniaa

Voi olla, että kyseinen Burberryn laukku on nähty täälläkin jo kertaalleen... En muista ja vaikka olisikin, on se sen verran ihana, että saa kunnian päästä uudelleen hehkutettavaksi. Jos joulupukki olisi tänä vuonna superrikas...



20.12.11 Glögit testissä

Tänä vuonna on panostettu glögeihin tässä perheessä. Yleensä olemme juoneet ihan perus kaupan glögejä, joista Marlin glögi on yksi omista suosikeistani. Kauniit pullot ja mielenkiintoiset maut ovat kuitenkin tänä vuonna johdattaneet meidät Alkon hyllyille ja mukaan on tarttunut vuosikertaglögejä. Itse en niin välitä näistä vahvoista glögeistä ja pieni maistiainen silloin tällöin riittää. Suosikiksi näistä on noussut Blossan tämän vuotinen glögi, jossa on hento kahvin maku eli ei ole perinteisen punaviiniglögin makuinen. Vuosikertaglögit ovat siitäkin mukavia, että pullot voi säilyttää (jos tilaa on) muistona vuodesta, jolloin on sattunut jotain merkittävää.


Farkkuhaalarit

Pistetäänpäs pitkästä aikaa tänne joulujuttujen väliin ihan sitä perinteistä päivän asukuvaa. Kesällä ostetut Dieselin farkkuhaalarit ovat kyllä olleet useita kertoja päällä, mutta ikinä en ole tullut asuja kuvailleeksi, kunnes tänään päätin, että nyt! Viime viikolla ostetut shortsit (jotka varmasti täälläkin joku päivä nähdään) ovat inspiroineet muutenkin taas pukeutumaan, kun inspiraatio on ollut kadoksissa jo pitkän aikaa. Liekö tuolla ulkona vallitsevalla harmaudella asiaan syynsä?


19.12.11 Valkosuklaa-karpalocookiet

Jouluaattoon on enää muutama päivä ja monen kotona jouluvalmistelut varmasti sen kun kiihtyvät. Joulupöytään kuuluu suolaisten ohella yhtä lailla makeat herkut ja nämä herkullisen kauraiset valkosuklaa-karpalocookiet ovat mukava lisä joulupöytään tai vaikka viemisiksi sukulaisille tai ystäville. Meillä kotona hävisivät kyllä parempiin suihin muutamassa päivässä, että jouluksi täytyy tehdä uusi erä, jos haluaa silloinkin näistä nauttia. Mieheni heikko kohta on kaurakeksit :)
135g margariinia 80g sokeria 80g fariinisokeria 1 kananmuna 1 tl vaniljasokeria 190g vehnäjauhoja ½ tl suolaa ½ tl soodaa hieman kanelia 60g kaurahiutaleita maun mukaan kuivattuja karpaloita ja valkosuklaarouhetta
Rasva ja sokeri vaahdotetaan ja muna lisätään joukkoon hyvin vatkaten. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään rasvaseokseen. Lopuksi lisätään karpalot ja suklaa ja sekoitetaan hyvin sekaisin. Leivinpaperille nostellaan taikinasta nokareita ja paistetaan 175 asteessa n. 10 minuuttia, kunnes ovat saaneet kauni…

18.12.11 Joulun askarteluvinkki

Joulukortit on jo lähetetty, mutta joulun alla tulee varmasti vierailtua ja on aina kiva viedä edes jotain pientä isännälle ja emännälle. Jouluinen tuikkukortti on helppo valmistaa, vaikkakin vaatii hieman perinteistä korttia enemmän aikaa. Tarvitset pahvia ja kuviopaperia, nauhaa sekä neljä tuikkua. Pahvista leikataan 15x 29,5cm pala. Taitokset pahviin tehdään niin, että ensimmäinen taitos on 1cm päässä vasemmasta reunasta, seuraava siitä 2cm, 4cm, 2cm ja 12,5cm. Ennen kokoamista kortin voi koristella haluamallaan tavalla. Tämän jälkeen taitellaan kortti kasaan taitoksista. Laitetaan tuikut sisään ja sidotaan rusetilla, jotta pysyvät kortissa. Pieneen taskuun voi sitten tehdä erikseen sieltä nostettavan lapun, johon tervehdyksen kirjoittaa.


17.12.11 Arvonta

Olen aiemmin tehnyt juttua nimikoruista ja siinä yhteydessä tutustutin teitä SuviMaria Designin koruihin. Nyt teillä rakkaat lukijat on mahdollisuus saada omaksi SuviMaria Designin koru. Arvonnan voittaja saa itselleen kuvan korun, jossa 45cm ketjussa pieni laatta tekstillä "RAKAS" ja punainen helmi.


SuviMaria Designin koruihin saa siis haluamiansa tekstejä/sanoja (kirjain määrä rajattu) kaiverrettuna. Vaikka palkinto korun tekstiin et voi vaikuttaa, niin kerro minkä sanan tai tekstin omanlaiseesi koruun haluaisit tai ilmoita vain, että mukana ollaan arvonnassa. Kaikki tähän postaukseen kommenttinsa 23.12 mennessä jättäneet ovat mukana arvonnassa ja voittaja julkaistaan sitten aattona. Kommentia voi jättää postauksen alla olevasta KOMMENTTIA nappulasta. Älkää ihmetelkö jos kommenttinne ei heti näy, käyn erikseen hyväksymässä jokaisen kommentin. 
Arvonta on sponsoroitu, kiitos ihanan SuviMarian!

Pikkuiselle tohvelisankarille

Tänään on vielä ostettu joululahjoja ja kellekkäs muulle kuin rakkaalle pikku neidille. Tohvelisankarin pehmoiset nahkatossut löytyvät pukin kontista tänä vuonna. Eihän noita nyt voinut äiti vastustaa. Tohvelisankarilta 21.12 mennessä tehdyt tilaukset ehtivät vielä pukinkonttiin, joten nyt tossuihin tutustumaan ja lahjomaan pikku ihmisiä.

16.12.11 Makean mausteiset mantelit

Tänä vuonna keittiön pöydällä on ollut kipollinen manteleita koko joulukuun. Tutustuin näihin makean mausteisiin manteleihin erään tutun tekeminä ja pakko niitä oli itsekin kokeilla, kun niin hyviä olivat. Googlettelemalla löytyy varmasti monia eri versioita ja jokainen voi tehdä makunsa mukaisen mausteseoksen, jolla mantelit kuorruttaa. Helppoa jouluista naposteltavaa nopeasti.
1 dl sokeria 1 tl kanelia 1/4 tl inkivääriä 1/4 tl muskottipähkinää hippunen suolaa1 munan valkuainen1 ½ rkl vettä300g kuorittuja manteleita


Sekoita sokeri ja mausteet kulhossa. Lisää joukkoon kevyesti vatkattu valkuainen ja vesi. Lisää mantelit seokseen ja sekoita, jotta mausteseos tarttuu manteleihin. Laita maustetut mantelit pellille ja paahda uunissa 150 asteessa n. 20-30 minuuttia. Manteleita kannattaa paahdon aikana hieman sekoitella, jotta eivät tartu kiinni leivinpaperiin. Jäähdytellään huoneenlämmössä ja nautitaan vaikka glögin kanssa hyvässä seurassa.

Meikkileikki

Tänään kävimme äitini kanssa Sokoksella Suvi Tiilikaisen meikattavana (L´oréalin ja Olivian järjestämä tapahtuma). Oli ihanan piristävää päästä meikattavaksi, koska viime päivinä on vietetty aika monta rumapäivää kaikkien näiden naamassa olevien näppyjen takia, hiuksista nyt puhumattakaan. Ostetut meikit poikivat ihan mukavat kaupanpäälliset (kuvissa), joten nyt kelpaa sitten kotona jatkaa meikkileikkejä. Kiitos äidille ihanasta illasta!


Tahtoo, tahtoo, tahtoo

Siis, kyllä mua nyt kiusataan... Sain mieheltäni nimipäivälahjaksi luvan tilata itselleni JUMPIN-kokohaalarin ja tietenkään nyt ei sitten haluamastani väristä (grey candy original) ole sopivaa kokoa tarjolla. Viime viikolla Jumpinin nettisivuilla oli, että tänään olisi mahdollisesti tulossa lisää kokoja tarjolle, mutta huonolta näyttää. Kovasti tahtoisin kyseisen vaatekappaleen itselleni alkuvuodeksi mukaan Lapin reissulle. Nyt niitä kokoja kehiin, please!!!


Onkohan näitä Jumpinin liikkeessä Helsingissä? Ei kukaan ole siellä päin ja toisi mulle moisen kokoa S?

15.12.11 Tuunatut lasipurkit

Lasipurkkeja kertyy varsinkin näin pienen lapsen perheessa aikamoisia kasoja yhden viikon aikana. Lasipurkit on hyvä viedä kierrätykseen, jos siihen vain on mahdollisuus. Purkit voi toki kierrättää ihan kotona ja mahdollisuuksia on monia. Itsellä purkit muuttivat hieman muotoaan ja saivat uuden asun maustepurkkeina. Tämä on hyvä tuliainenkin näin joulun aikaan. Purkkin kannen voi halutessaan päällystää kankaalla ja muilla koristeilla. Kylkeen mausteen nimi kontaktimuovin avulla ja sisään mauste ja tuliainen ystävälle on valmis. 

Samaa ideaa voi käyttää myös isompiin purkkeihin esim. suolakurkku- ja punajuuripurkkeihin. Tällöin sisään voi laittaa ainekset jotain leipomusta varten. Purkkiin laitetaan siis kuivat aineet ja lahjan saajan tehtäväksi jää vain lisätä esim. munat ja rasva. Purkkiin mukaan ohje ja oiva kukan korvike on valmiina ja ilahduttaa varmasti ainakin leipomisesta pitäviä.