kotiliesi
Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Voisilmäpullat

Iloitsin sunnuntai- iltana Instagramissa, kuinka minusta sittenkin tuli pullan leipoja. Aiemmin tuntui, että leivoin kyllä sitä sun tätä muuta, mutta niitä ihan perinteisiä pullia en saanut onnistumaan sitten millään. Aina oli jotain pielessä ja olinkin jo luovuttanut pullien suhteen. Tuntui, että tein mitä tahansa, niin pullista ei vain tullut sellaisia kuin olisin niiden halunnut olevan... pehmeitä ja suuria. 
Pullataikinan teko oli taas ajankohtainen laskiaisen aikaan ja päätin jälleen yrittää. Kyselin vinkkejä konkareilta ja sitten alkoikin onnistamaan. Salaisuus taisi olla kananmunan jättäminen pois taikinasta, koska sitä en vielä aiemmin ollut tehnyt. Olin elänyt siinä uskossa, että pullataikinaan vaan kuuluu kananmuna ja piste. Lisäksi taikinan sai jättää aika löysäksi ja näin sitä syntyi ihanan isot ja pehmoiset pullat. 
Resepti on kirjoitettava talteen tänne, jotta jatkossakin pullista tulisi yhtä hyviä ja onnistuneita. Ja ehkä joku muukin asian kanssa painiskeleva saa tämän oh…

Om Nom- synttärit

Hieman yli viikko sitten juhlittiin tyttäremme 7-vuotis syntymäpäivää. En voi uskoa kuinka äkkiä nämä seitsemän vuotta ovat menneet. Juurihan hän oli vasta vauva ja nyt jo syksyllä aloittaa koulutiensä. 
Juhlissa on tähän mennessä ollut aina jokin tytön valitsema teema ja niin tänäkin vuonna. Itse en tiedä mitään mistään peleistä eikä tyttökään tätä pelistä ollut hoksannut vaan Viaplaystä katsomistaan ohjelmista. Pieni, suloinen ja hassu vihreä otus nimeltään Om Nom pelistä Cut the rope valikoitui juhlien teemaksi tänä vuonna. Siispä koristeissa oli paljon vihreää ja punaista sekä valkoista karkeista joita Om Nom rakastaa. 
Juhlia juhlittiin kahdessa osassa. Ensin kavereiden kanssa ja sitten sukulaisten. Tässä hieman kuvia molemmista juhlista. Itse rakastan juhlien järjestämistä ja vaikka tänä vuonna olin ajatellut mennä juhlien suhteen vähällä vaivalla niin eipä siitä taas mitään tullut, vaan koristeet valtasivat kodin ja tarjoiluihin panostin aiottua enemmän. Kaverisynttäreillä oli ta…

Simppeli lapsiperheen lohikeitto

Blogissa on taasen ollut hieman hiljaisempaa. Viime viikolla valmistauduttiin tyttären 7-vuotis synttäreille ja siinä sivussa leivottiin kakkuja muillekin. Päässä ei siis ole ollut juuri sijaa uusille resepteille ja kokeiluille. Synttäritarjoiluistakin tulossa hieman koostetta jahka ehdin niitä tänne kirjoittelemaan. Sunnuntaista asti on nimittäin sitten hoidettu pientä potilasta kotona.
Mutta kaiken kiireen keskellä on pitänyt ruokaa tehdä ja vaikka siihen normaalisti panostan nykyään todella vähän ja menen sieltä mistä aita on matalin niin tänään kansallisen kalakeittopäivän kunniaksi oli tietenkin tehtävä lohisoppaa. Itselleni kala on yhtä kuin lohi. Olen todella huono syömään muita kaloja. Ehkä siksi, etten oikein osaa laittaa niistä maukasta ruokaa. Mutta lohi onnistuu aina tavalla taikka toisella ja tänään tein tosiaan sen keiton. 
Ajattelin kirjoitella reseptin tänne muistiin vastaisuuden varalle, että löydän sen helposti, kun taas seuraavan kerran tekee mieli lohikeittoa. Tässä …

Runebergin kulhokakku

Ja juuri kun edellisessä postauksessa päivittelin sitä, että miksi kaikki hyvä pitää muuttaa ja keksiä uudelleen, kun sellaisinaan ovat jo riittävän hyviä, niin tekaisimpa sitten kuitenkin yhden version Runebergin tortuista tai tässä tapauksessa kakusta. 
Innostuin viime kesänä kulhokakuista, koska ne voi koota kulhoon hyvin huolettomasti ja sekaan voi heitellä lähes mitä vain ja lopputulos on aina hyvä. Tämä kulhokakku ajatus on pyörinyt mielessäni pitkään ja jo joulun alla piti toteuttaa jokin jouluinen versio, mutta en sitten ehtinytkään. Mutta nyt hyödynsin tulevan herkkupäivän ja täytin kulhon Runebergin tortuista tutuilla mauilla. Tästä kakusta riittää isollekin porukalle ja on helppo kannellisessa astiassa kuljettaa vaikkapa työpaikalle työkavereita ilahduttamaan. 
Ohjeessa olevasta kakkupohjasta voit tehdä myös ihan perinteisen Runebergin kakun. Levitä tällöin valmiin kakun päälle vadelmahilloa ja reunoille tomusokerista ja vedestä kuorrute. 





Kakkupohja
150 g voita 1 dl fariinisoke…