13/2016 Pipariset vohvelit

Huh... ollaan jo illassa. Tekniikka ei oikein ole pelannut viime päivinä ja postausten teko on ollut hippasen hankalaa. Joten jos joulukalenterin luukut eivät aukene heti aamusta niin jossain vaiheessa päivää kyllä.

Mutta sitten tämän päivän varsinaiseen asiaan. Tänään saatte reseptin jouluiseen herkkuun. En omista vohvelirautaa, joten meillä vohvelit tehdään aina uunissa, jossa ne paistuvat oikein muhkeiksi ja maukkaiksi. Tämä resepti on helppo ja nopea, joten jos makean nälkä yllättää niin näillä sen saa kohtuullisessa ajassa tyydytettyä.





4 kpl

2 kananmunaa
40 g voita sulana
1½ dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl piparkakkumaustetta
ripaus suolaa
½ dl sokeria

Vispaa kevyesti sekaisin kananmunat, maito ja voi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita vain niin että ainekset sekoittuvat. Kaada taikina silikoniseen vohvelivuokaan ja paista vohveleita uunissa 220 asteessa. 12 minuuttia.

Voit nauttia vohvelit vaikkapa valkosuklaalla maustetulla kermavaahdolla.

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: