kotiliesi

maanantai 25. syyskuuta 2017

Väinön valkosuklaa-tervakakku

Pääsin viime maanantaina Tammer-Tukun pr-päivässä maistelemaan Arto Rastaan tekemää tervajäätelöä ja sain samalla vinkit, kuinka tervasiirappia voi itse valmistaa. Ajatus jäi muhimaan mieleeni, eikä siinä montaa päivää mennyt, kun oli jo testattava mitä itse saisin aikaiseksi tervasiirapista. Instagramia seuraavat näkivätkin jo ettei ensimmäinen yritelmä mennyt ihan nappiin, mutta makuun kiilteen uppoaminen ei vaikuttanut ja kakku saikin kovasti kehuja sitä maistaneilta.

Tervasiirapin saa itse valmistettua helposti sulattamalla tervaleijonia kuumaan veteen. Vilautin instagramissa leijona- askia, johon äitini sitten kommentoi, että vaarillani oli tapana nuorempana syödä usein tervaleijonia. Joten päätinkin siltä istumalta nimetä tämän kakun Väinön kakuksi. Väinön kakussa tervaan yhdistin lempeän makean valkosuklaan, joka on kiilteen ohella kakun ainoa makea elementti. Kakku ei siis ole liian makea, mikä sai myös kiitosta makuraadilta. Itse tein kakun gluteenittomista digestivekekseistä, mutta tavalliset käyvät tähän kakkuun ihan yhtä hyvin. 





Pohja

150-160 g digestive-keksiä (gluteeniton)
75 g voita

Täyte

250 g mascarponea
145-150 g valkosuklaata
3 dl vispikermaa
1 pieni vaniljatanko
3 liivatetta
1 ½ rkl maitoa

Kiille

3 askia tervaleijona pastilleja (huom. pieni aski)
1,25 dl vettä
2 liivatetta
1 rkl vettä

Valmista pohja. Hienonna keksit monitoimikoneella. Sulata voi mikrossa ja lisää keksimurun joukkoon. Sekoita ja painele keksimuru irtopohjavuokaan (20cm halkaisija). Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. 

Täytettä varten laita liivatteet likoamaan kylmään veteen (vähintään 5 minuutiksi). Sulata suklaa miedolla teholla mikrossa. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet talteen veitsenkärjellä. Notkista mascarpone kulhossa ja lisää joukkoon sula suklaa ja vaniljan siemenet.  Kuumenna maitotilkka ja lisää liivatteet maitoon. Lisää liivateseos mascarpone-suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää kaapimella varovasti nostellen täytteen joukkoon. Kaada täyte keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa parisen tuntia ennen kiilteen lisäämistä.

Valmista kiille. Laita vesi ja pastillit kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä kunnes pastillit ovat sulaneet kokonaan. Anna siirapin jäähtyä kunnolla. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Lämmitä vesitilkka ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivateseos tervasiirapin joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada kiille täytteen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti/yön yli. 

Kakun voit tarjoilla sellaisenaan tai koristella mm. valkosuklaalla ja marengeilla. 

Vinkki! Halutessasi kakun reunasta tasaisen kannattaa käyttää reunakalvoa. 

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Syksy ja joulu Tammer-Tukun silmin

Kolmen kuukauden päästä tähän aikaan vietetään jo jouluaattoa. Tällä viikolla pääsin hieman jo virittäytymään jouluisiin tunnelmiin Tammer-Tukun pr-päivässä, joka järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Tampereella Tammer-Tukun uusitussa näyttelytilassa. Tällaiselle tavalliselle tallaajalle Tammer-Tukku on ollut tähän asti lähinnä yhtä kuin entinen Nekalan Löytöliiteri ja nykyinen Tammer Outlet. Mutta mikä maailma avautuukaan Tammer Outletin seinän toisella puolella. Upeat 9000 neliön tilat, jossa esillä koko Tammer-Tukun tuotevalikoima. Pääosassa tietenkin omat merkit kuten mm. Mustang, Rento ja Maku Kitchen Life. 

Itselleni merkeistä Maku Kitchen Life on selkeästi mieluisin ja olisinkin kyseisessä näyttelytilassa voinut maanantaina viettää hetken jos toisenkin. Itseäni jäi erityisesti houkuttamaan uudet keittiötekstiilit, joiden materiaali on kivipestyä puuvillaa ja yksityiskohdat jäljittelevät farkkuja. 










Esillä olivat syksyn ja tulevan joulun tuotteet ja kierroksen aikana pääsikin mukavasti joulun tunnelmaan. Tarjolla ollut ruoka, joka oli Arto Rastas Cateringin valmistamaa, tuki tätä joulun tunnelmaa. Lounaalla oli tarjolla hyvin moderneja jouluisia makuja, mutta kierroksella tuli esiin perinteinen joulu, joka on kuulemma selkeästi nousemassa jälleen trendikkääksi. Ja itse kun olin juuri ajatellut hävittää tänä jouluna kaiken sen perinteisen koristelun kodista. Perinteitä voi silti kuitenkin noudattaa ja eräs meidän perheen perinteistä on aattoaamun sauna. Rento tarjoaa kattavan valikoiman tuotteita ja tuoksuja, jolla saa järjestettyä rentouttavan saunahetken. 












Vaikka kierroksella oli vahvasti esillä joulu, niin pääsimme tutustumaan myös kesäisempiin puutarhakalusteisiin ja grilleihin. Toki grillatahan voi ympäri vuoden ja siihen varmasti ollaankin menossa. Ei kannata siis laittaa grilliä vielä talviteloille. Uutuutena myös Kehrä- käsityösarja, jonka valikoimista löytyy välineet erityisesti neulomiseen ja virkkaukseen. Kehrä tullaan näkemään marraskuussa Suomen Kädentaidot-messuilla Tampereella. 









torstai 21. syyskuuta 2017

Suklaiset kakkutikkarit

Kakkuja tehdessä jää monesti yli täytteitä ja kakkupohjaa. Joskus määrät ovat niin isoja, että teen tähteistä pieniä kakkuja tai jälkiruokia. Pohjan paloja usein pakastan myöhempää käyttöä varten. Pohjasta saa näppärästi tehtyä helppoja cakepopseja eli kakkutikkareita. Viikonloppuna jäi yli mehevää suklaista pohjaa sen verran, että pistin miehen kauppaan ostamaan tuorejuustoa ja pyöräytin tarjolle helpot ja nopeat kakkutikkarit. Tuorejuuston makua vaihtelemalla saa näihinkin kakkutikkareihin vaihdeltua makua helposti ja vaivatta. Tällä kertaa itse käytin appelsiinituorejuustoa.




n. 15 kpl

200 g suklaista kakkupohjaa
100 g tuorejuustoa (appelsiini)
(appelsiinin kuorta)

Kuorrute

200 g tummaa suklaata

Koristelu

nonparelleja

Hienonna kakkupohja hienoksi muruksi. Lisää joukkoon tuorejuusto (ja mahdollinen appelsiinin kuoriraaste) ja sekoita tasaiseksi massaksi. Pyörittele massasta käsin pyöreitä palloja ja laita ne lautasella vähintään puoleksi tunniksi jääkaappiin.

Sulata suklaa mikrossa miedolla teholla. Aseta palloihin tikut ja pyöräytä sulassa suklaassa. Voit asettaa kakkutikkarit pystyyn kehikkoon tai laittaa pieniin vuokiin ylösalaisin niin kuin itse tällä kertaa tein. Koristele halutessasi nonparelleilla tai muilla koristerakeilla. Laita jääkaappiin ja säilytä siellä tarjoiluun asti. 

perjantai 1. syyskuuta 2017

Kotilieden ruokabloggaajaksi

Viimeiseen viikkoon on mahtunut paljon... niin paljon, että olen jo ihan pyörällä päästäni ja ajatukset ovat vain koko ajan näissä tapahtumissa. Iloiten olen saanut huomata, että ruokaan liittyvät unelmani alkavat käydä toteen ja olen askel askeleelta lähempänä sitä mistä olen jo pitkään haaveillut.

Viime perjantaista on niin paljon kerrottavaa, että siitä tulee jossain kohti oma pitkä postauksensa, mutta tähän väliin tulin teille vinkkaamaan äänestyksestä. Kotiliesi hakee joukkoonsa ruokabloggaajia ja minulla oli suuri ilo ja kunnia päästä finalistien joukkoon. Äänestyksen parhaat pääsevät sitten Kotilieden blogiyhteisöön. Pääsy tähän blogiyhteisöön olisi itselleni yhden unelman täyttyminen todeksi, joten nyt toivonkin, jos yhtään pidät blogistani, joka on taas pikku hiljaa herännyt henkiin, että käyt antamassa äänesi:

https://kotiliesi.fi/kilpailut/kenesta-kotilieden-uusi-ruokabloggaaja-aanesta-suosikkiasi/

Valjastetaan joukot ja äänestetään minut jatkoon, jotta makea elämä pilvilinnassa olisi entistäkin makeampaa. 

Kiitos ja kumarrus jo etukäteen kaikille, jotka käyvät jättämässä äänensä blogilleni!

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Tammer Outlet

Kaikki Tampereella ja lähikunnissa varmasti tietävät ja muistavat Nekalan Löytöliiterin. Itselleni ja varmasti monelle muullekin oli aikamoinen yllätys keväällä, että liike päätti lopettaa toimintansa. Takana oli kuitenkin yli 30 vuoden historia osana Tamperelaista kauppakulttuuria. Itselleni Nekalan Löytöliiteri oli mukava piipahduspaikka, jossa saattoi hyvässä lykyssä kulua kyllä parikin tuntia. Viimeisissä aleissa kävin useaan otteeseen vielä hakemassa kaikkea tarpeellista...halvalla kun sai.

Mutta ei kuulkaa hätää. Löytöliiteri avaa kuluttajille ovensa jälleen tämän viikon perjantaina 1.9.2017 uusitulla ilmeellä ja nimellä. Tammer Outlet palvelee jatkossa meitä uusituissa liiketiloissa samalla tutulla paikalla. Entisen myymälän tiloista on osa lohkaistu Tammer-Tukun näyttelytilaksi ja loppuosuus on saanut raikkaan vaalean ilmeen, jossa on mukava asioida. Kuluttajamyymälän yhteydessä toimii tuttuun tapaan myös yritysmyynti. Tammer-Tukku takaa Outlettiin laadukkaat brändit ja ajanmukaisen tuotevalikoiman. Pääosin Outletista löytyy Tammer-Tukun omia merkkejä kuten mm. Maku Kitchen Life, 4Living ja Rento Sauna. Edullisia yksittäislöytöjä voi tehdä Tammer OUTLET TORI- alueelta. 

Itse piipahdin eilen katsomassa uusittua liikettä ja viihdyin erityisesti ihanien sisustustuotteiden parissa. Näin syksyä kohden valikoimissa oli mm. paljon ihania lyhtyjä ja yhden kotiutin myös itselleni OUTLET TORI alueelta.. Voin kuulkaa sanoa, ettei ollut lyhdyllä paljoakaan hintaa. Mikäli kaipaat kotiisi jotain kaunista ja edullista niin suosittelen piipahtamaan uudessa myymälässä. Vähän jäin miettimään ihanaa porontaljaa, joka oli varsin edullinen... mutta sinne se vielä jäi. Ehkä toisella kertaa sitten. 








maanantai 21. elokuuta 2017

Sitruunainen mustikkajuustokakku

Tiedättekö sen tunteen, kun päässä on miljoona ideaa ja sitä vain odottaa oikeaa hetkeä, jotta pääsee testaamaan käytännössä näitä ideoita? Itselläni oli idea ja onneksi pääsin nyt viime viikolla sen testaamaan. Idea lähti mustikoista ja sitruunasta. Halusin yhdistää nämä kaksi makua juustokakkuun. Tällä kertaa tarkoitus oli kuitenkin hyydytettävän version sijaan tehdä uunissa paistettava juustokakku. Kakun vein lauantaina työkavereille maistettavaksi. Harvoin teen pelkästään vain itselleni mitään, koska joudun ne sitten itse syömäänkin. Mutta työkaverit ovat uhrautuneet monta kertaa maistelijan rooliin ja taitavat tehdä sen ihan mielellään.

Kuten tälläkin kertaa... Itse en tästä kakusta ehtinyt edes maistamaan palasta, kun se oli jo syöty, mutta saadun palautteen perusteella uskallan ohjeen julkaista. Ehkä tässä on kakku, jota joudun joskus tekemään ihan vain itselleni. Niin hyvää se kuulemma oli.






Pohja

150 g gluteenittomia digestivekeksejä
75 g voita sulatettuna

Täyte

600 g sitruunatuorejuustoa (Valio Viola)
150 g ranskankermaa
1 dl sokeria
3 kananmunaa
3 rkl maissitärkkelystä
2 dl mustikoita

Kuumenna uuni 175 asteeseen. 

Pohjaa varten hienonna keksit ja lisää joukkoon sulatettu voi. Painele seos 20 cm vuuan pohjalle ja hieman myös reunoille.  

Täytettä varten sekoita keskenään tuorejuusto, ranskankerma, sokeri ja kananmunat. Sekoita tasaiseksi vispilällä/sähkövatkaimella. Lisää joukkoon maissitärkkelys ja sekoita tasaiseksi.

Kaada puolet täytteestä keksipohjan päälle. Lisää 1,5 dl mustikoista ja kaada loput täytteestä mustikoiden päälle. Soseuta loput mustikat ja nostele pieniä nokareita täytteen päälle. Tee pinnalle marmorikuvio käyttäen apuna coctailtikkua. 

Paista uunissa alatasolla noin 60 minuuttia. Itselläni on tapana käyttää irtopohjavuokaa ja reunoista alkaa herkästi valumaan paiston aikana nestettä, joten kannattaa laittaa vuoka pellille, mikäli käytät irtopohjaista vuokaa. Ei tarvitse sitten ryhtyä heti pesämään uunia. 

Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja nosta sitten jääkaappiin jäähtymään. Kannattaa poistaa kakku vuuasta vasta täysin jäähtyneenä. Kakku on parasta seuraavana päivänä. 

torstai 17. elokuuta 2017

Mustaherukka-suklaajuustokakku

Ehdin eilen räpsiä vain muutaman kuvan tästä kakusta, mutta täytyi tulla heti kirjoittamaan resepti tänne itsellekin ylös etten unohda. Huonoista kuvista huolimatta tämä kakku oli nimittäin todella hyvää ja sai kovasti kehuja kaikilta, jotka sitä eilen söivät. Itsekin olin kovin tyytyväinen ja söin kakkua mielelläni. Yleensä en nimittäin ole mikään juustokakkujen/hyydytettyjen kakkujen suurin ystävä. 

Idea kakkuun lähti kotipihan mustaherukoista, jotka olivat kypsyneet ja joille tarvitsi keksiä joku hyvä käyttökohde. Meillä on sen verran pieni pakastin, etten sinne ihan kaikkea saa talteen, joten osa on käytettävä tuoreeltaan. Joten syntyi tämä ihana juustokakku, jossa yhdistyy ihana tummasuklaa raikkaaseen mustaherukkaan.





Mutakakkupohja

150 g voita
150 g tummaasuklaata
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Suklaatäyte

200 g suklaatuorejuustoa (Valio Viola)
2 dl vispikermaa
100 g tummaa suklaata
tomusokeria maun mukaan
2 liivatetta
1 rkl kahvia

Mustaherukkatäyte

400 g mustaherukkatuorejuustoa (Valio Viola)
4 dl vispikermaa
6 dl mustaherukoita
tomusokeria maun mukaan 
6 liivatetta
2 rkl sitruunanmehua
1 rkl vettä

Tee ensin pohja. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sulata voi ja suklaa miedolla teholla mikrossa. Yhdistä kananmunat ja sokeri ja vispaa kevyesti. Yhdistä munien ja sokerin joukkoon suklaa-voisula. Yhdistä keskenään kuivat aineet ja lisää taikinaan. Sekoita vain sen verran, että ainekset ovat tasaisesti sekaisin. Kaada irtopohjavuokaan (halkaisija 24cm) ja paista uunin keskitasolla 12 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä kokonaan.

Valmista sitten suklaatäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen (vähintään 5 minuutiksi). Sulata suklaa miedolla teholla mikrossa. Yhdistä se notkistettuun tuorejuustoon. Kuumenna kahvi ja yhdistä liivatteet kahviin. Kaada liivateseos tuorejuustoon ja sekoita tasaiseksi vispilällä. Vatkaa vispikerma löysähköksi vaahdoksi ja yhdistä kaapimella tuorejuustoseokseen. Lisää tomusokeria oman maun mukaan. Kaada jäähtyneen pohjan päälle vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa noin tunnin verran ennen mustaherukkatäytteen tekoa.

Mustaherukkatäytettä varten laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mustaherukoita hieman esim. sauvasekoittimella tai muulla vastaavalla. Paseeraa tämän jälkeen sose siivilän läpi, joilloin saat sileää mustaherukkasosetta. Yhdistä sose notkistettuun tuorejuustoon. Kuumenna sitruunanmehu+vesi ja liota liivatteet siihen. Kaada liivateseos tuorejuuston joukkoon ja sekoita vispilällä tasaiseksi. Vatkaa vispikerma löysähköksi vaahdoksi ja sekoita kaapimella tuorejuustoseoksen joukkoon. Lisää tomusokeria oman maun mukaan riippuen siitä kuinka makeaa täytteestä haluat. Lisää suklaatäytteen päälle vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissä mielellään seuraavaan päivään.

Kakun voit koristella musta- ja punaherukoilla.



maanantai 14. elokuuta 2017

Mochamarengit

Kotivinkissä oli alkukesän aikana ohje kulhokakkuun ja kakkuun tarvittiin pikaespressojauhetta. En ollut aiemmin kyseistä tuotetta missään käyttänyt, joten jauhe oli uusi tuttavuus. Koska purkista vain murto-osaa tarvittiin kakkuun, niin on jauheelle tarvinnut keksiä myös muita käyttökohteita. Siitä tuli nopeasti yksi mieluisimmista raaka-aineista, koska sillä saa äkkiä kahvin maun esim. kermavaahtoon, erilaisiin mousseihin ja kreemeihin... ja marenkeihin. En ollut itse tajunnut, että jauhetta voisi totta tosiaan käyttää myös marenkien maustamiseen, kunnes ystäväni alkoi tätä pohtimaan, kun hänelle viime viikolla jauheesta puhuin. 



Siispä marenkeja oli heti testattava ja aikas herkkuja niistä tuli. Ja näin minä ne tein...

3 valkuaista 

2 x valkuaisten paino erikoishienoa sokeria
4 tl espressojauhetta
2 tl kaakaojauhetta

Erottele kolmesta kananmunasta valkuaiset ja mittaa niiden paino. Kerro paino kahdella ja saat tarvittavan sokerin määrän. 

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita sokeri matalahkona kekona uunivuokaan tai pellille, jossa leivinpaperi. Kun uuni on kuuma, laita sokeri sinne n. 5 minuutiksi, kunnes se juuri ja juuri alkaa sulaa reunoilta. Vatkaa samaan aikaan valkuaisia kovaksi vaahdoksi. Lisää lämmitettyä sokeria lusikka kerrallaan marenkivaahtoon koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista sokerin lisäyksen jälkeen n. 5 minuuttia.

Sekoita joukkoon kaapimella espresso- ja kaakaojauhe. Laita mieleisesi tylla pursotinpussiin ja kaavi sinne myös marenki. Pursota marenkeja pellille. Halutessasi voit vain lusikoida nokareita pellille.

Paista/kuivata marenkeja 100 asteisessa uunissa (kiertoilma 90 astetta) n. 75-90 min. Ota marengit pois uunista n. 70 minuutin jälkeen, jos haluat sisuksen jäävän hieman tahmeaksi. 

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Määpähkinävoikuorrute

Olen tänä vuonna käyttänyt paljon kakkujen ja kuppikakkujen kuorruttamiseen marenkivoikreemiä ja maustanut sitä milloin milläkin, mutta luulen, että tämä maapähkinävoilla maustettu kreemi on yksi suosituimmista versioista. Ystäväni on muutaman kerran pyytänyt minulta vain pelkkää kuorrutetta koristellakseen muffinit, koska luulee ettei itse osaa, vaikka tarpeellisten välineiden (yleiskone ja mittari) kanssa kuorrutteen tekeminen on varsin helppoa. Ja samainen ystävä on myös paljastanut, että on illalla hipsinyt jääkaapille ja lusikoinut suuhunsa tätä kuorrutetta astiasta... koska se vain on niin hyvää. Joten suosittelen kokeilemaan. Kuorrute sopii siis erityisen hyvin kakkujen ja kuppikakkujen kaveriksi, mutta esim. laskiaisen aikaan täytin tällä myös laskiaispullia.






Tällä ohjeella kuorrutat n. 12 isoa kuppikakkua

4 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria
200 g huoneenlämpöistä pehmeää voita
n. 1 dl määpähkinävoita (makeuttamaton)

Mittaa metalliseen yleiskoneen kulhoon valkuaiset ja sokeri. Aseta kulho vesihauteen päälle ja lämmitä seosta koko ajan sekoitellen, kunnes se on 65 asteista. Siirrä kulho yleiskoneeseen ja vatkaa marenkia, kunnes marenki on jäähtynyt ja alkaa muodostaa marenkihuippuja. Ala lisätä seokseen voita pieninä nokareina koneen edelleen vatkatessa seosta. Voin lisäämisen jälkeen vatkaa vielä ainakin 5 minuuttia, jotta seos on pehmeää, mutta että pursotettu kuvio pysyy kasassa.

Sekoita joukkoon kaapimella maapähkinävoi. 

Huom! Seos saattaa voin lisäämisen jälkeen muuttua aika juoksevaksi, jos marenki on liian kuumaa, mutta jatka vain sinnikkäästi vatkaamista niin se jämäköityy kyllä. Seos saattaa käydä välissä myös hyvinkin rakeisen näköisenä, mutta vatkaaminen auttaa tässäkin asiassa. 

maanantai 7. elokuuta 2017

Matkamuistoja Saimaan rannalta

Heräsin tänä vuonna aivan liian myöhään kesäloman ajankohtaan ja siihen kuinka sitä sitten oikein vietetään. Lähempänä lomaa aloin katselemaan vaihtoehtoja ja hotelliöiden hintoja Suomessa ja totesin, että tämä perhe varmaan viettää koko lomansa neljän seinän sisällä kotioloissa. Lomabudjetti kun ei järin suuri kuitenkaan ollut. Lapsillamme ei ole myöskään passeja, joten ulkomaille lähtö oli poissuljettu. 

Itse en muutenkaan niin välitä matkustelusta, että kotimaan matkailu sopii itselleni vallan mainiosti. Niitä kotimaan vaihtoehtoja tuli siis muutamina päivänä katsasteltua, kunnes jossain kohtaa törmäsin Imatran Kylpylään. Seutu oli entuudestaan tuttua, koska vietimme siellä erään kesälomaviikon myös kolmisen vuotta sitten, joten lähdin tarkastelemaan lomailu mahdollisuuksia kylpylässä. Imatran Kylpylä tarjosi ihan perinteisiä hotellihuoneita, mutta myös huoneistoja, joissa täysin varustellut keittiöt. Tämä oli iso etu, sillä ruoka olisi mahdollista valmistaa päivittäin itse, eikä tarvitsisi välttämättä syödä useana päivänä ravintoloissa, mikä kuitenkin kasvattaa loman hintaa melkoisesti. 

Varasinkin meille sitten neljä yötä kylpylästä kahden makuuhuoneen huoneistossa. Hinta oli mielestäni enemmän kuin kohtuullinen, kun hintaan sisältyivät aamiaiset sekä lisäksi tunnin ilmainen keilavuoro ja risteilyliput sisävesiristeilylle. 

Viime viikko vierähti siis Imatralla Saimaan rannalla ja itselleni jäi lomasta ja Imatran Kylpylästä oikein hyvä fiilis. Samoihin maisemiin voisin ihan hyvin palata uudelleenkin. 

Huoneisto oli varsin siisti ja riittävä meidän perheelle. Parvekkeelta oli näkymä suoraan Saimaalle ja ilohan sitä oli katsoa heti aamulla auringon ensisäteiden lämmittäessä kasvoja. Kylpylän pihalta lähti hyvät lenkkipolut moneen suuntaan ja itse kävinkin aamuisin lenkillä muun perheen vielä nukkuessa. Salikin tuli testattua parina aamuna ja oli ihan riittävä näin matkalaiselle. 










Kylpylässä tuli oltua joka päivä. Erityisesti meidän lapset nauttivat uimisesta ja leikkimisestä altailla. Oma suosikkini oli pieni ja matala yorokobi-allas, jossa vesi oli 38 asteista. Siellä oli ihana käydä välillä lämmittelemässä. Tosin muissakin altaissa vesi oli mielestäni riittävän lämmintä ja sisäilma myös. Yleensä olen kylpylöissä aivan jäässä, koska vesi ja ilma ovat varsin viileitä. Kylpylään pääsi huoneistoistakin sisäkautta, joten uikkarit huoneessa päälle ja kylpytakit päällä allasosastolle... miten helppoa ja vaivatonta. 




Uiminen vei siis muutamia tunteja päivistä, mutta ehdimme me muutakin. Käytimme toki hyödyksi ilmaisen keilavuoron ja meidän lapsethan innostuivat niin, että piti mennä seuraavana päivänä uudestaan keilaamaan. Keilahallikin sijaitsi siis kylpylän yhteydessä ja iltaisin siellä olisi ollut mahdollisuus myös hohtokeilaukseen, mutta käytimme hyödyksi aikaisempia vuoroja, jotka olivat ihan normaaleita. Keilahallin yhteydessä oli myös lasten leikkihuone ja pelikoneita, joiden parissa meidän lapset olisivat varmaan viihtyneet tuntitolkulla. Ulkoa löytyi lapsille kiipeilyteline ja keinut. Siellä ehdimme hetken auringon paistaessa leikkimään. 




Leikkimässä kävimme myös Imatran keskustassa samalla kun kävimme ihailemassa koskea ja Imatran Valtionhotellia. Kosken kuohuja emme valitettavasti tänä kesänä päässeet näkemään korjaustöiden vuoksi, mutta varsin vaikuttavalta kosken partaalla näyttää muutenkin.





Keskustassa täytyi pyörähtää myös paikallisissa kahviloissa ja Cafe Nisse hurmasi ainakin minut. Ihana pienehkö kahvila, josta sai hieman erikoisempiakin herkkuja. Suosittelen käymään jos Imatralla vierailette.







Toisen suosituksen annan Ravintola Nuotalle, joka sijaitseen Saimaan rannalla/satamassa Imatran Kylpylän alla. Ravintolan huomasin vasta, kun viimeisenä iltana lähdimme Saimaan risteilylle. Risteily oli varsin onnistunut. Kahden tunnin risteily läheiselle saarelle ja takaisin oli oikein ihana ja ilmakin suosi juuri silloin. Laivalla ajauduimme juttusiin perheen kanssa, joka olikin samoilta suunnilta kuin me. He niin kuin me päädyimme risteilyn jälkeen Nuottaan syömään, joten ilta tuli vietettyä varsin hauskoissa merkeissä lasten leikkiessä keskenään. Ravintola olisi mielestäni mennyt kiinni jo klo 22, mutta siinä me vielä istuimme kymmenen jälkeen terassilla mukavan ravintoloitsijan sytytellessä lämmittimiä päälle. Ruokakin oli varsin hyvää ja melkein tuli harmitus, että huomasi paikan vasta viimeisenä iltana. Siinä sitten kömmittiin yhdentoista aikaan huoneisiin ja juuri ja juuri saimme meidän lapsille vaihdettua yökkärit päälle, kun uni jo tuli silmään. Loman lopetus oli siis mitä parhain ja kaikesta jäi erityisen hyvä mieli. 











Ainoa miinus meidän perheeltä tuli ainoastaan aamupalasta, joka oli aika tavanomainen, vaikkakin kaikki oleellinen löytyi ja mahan sai täyteen joka aamu. Mies olisi ollut onnellinen hedelmäsalaatista ja rahkasta. 

Jos siis suuntaat Imatralle lomailemaan niin kannattaa kurkata Imatran Kylpylän vaihtoehdot. Allasosastoa laajennetaan ja valmista pitäisi olla ensi kesänä, joten jotain uuttakin siis luvassa. Läheltä löytyy myös Holiday Clubin Saimaan kylpylä, jonka yhteydessä on mm. AngryBirds sisäleikkipuisto, jossa myös yhtenä sateisena päivänä kävimme. Väliin jäi tällä kertaa itse Saimaan kylpylä ja Atreenalin seikkailupuisto, jossa edellisellä reissulla kävimme.