Juhannushalko

Joulun perinteinen makea leivonnainen on jouluhalko. Juhannuksena tein vastaavan kesäisen version ja siitä tuli sitten juhannushalko. 




Kääretorttupohja

4 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja siivilöi taikinaan. Levitä uunipellille ja paista 225 asteessa n. 8 minuuttia. Anna jäähtyä, jonka jälkeen voit täyttää ja kuorruttaa kääretortun.

Täyte ja kuorrute

1 prk appelsiinimarmeladia
4 dl kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
130 g valkosuklaata
250 g marsipaania

Vaahdota kerma ja lisää joukkoon rahka sekä sulatettu suklaa. Levitä kääretorttupohjalle appelsiinimarmeladi ja levitä täyte tämän päälle. Jätä osa kuorrutetta varten. Kääri rullalle ja kuorruta lopulla täytteellä. Kauli päälle marsipaani ja koristele haloksi. 

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: