-30 astetta

Heips ja pikaiset kuulumiset täältä Lapista.

Saavuimme Ylläkselle lauantaina ja täällä on nyt kovien pakkasten keskellä vietetty pari päivää. Matkustimme yöjunalla Kolariin. Matka oli kokemus sinänsä. Meidän pikkuneiti ei ollut aikaisemmin ollut junassa ja parin tunnin yöunien jälkeen junassa nukahtaminen oli työn takana. Onneksi neiti nukkui kyllä hyvin sitten kun uni vihdoin tuli silmään. Itse nukuin junassa tosi huonosti, mutta onneksi on univelka jo saatu nukuttua pois.

Juna saapui Kolariin lauantaina puolen päivän aikaan, jolloin lähdimme ajamaan Leville. Vietimme päivän siellä, koska majapaikkaamme Ylläksellä pääsimme vasta kuuden aikaan illalla. Pikku neiti oli kyllä koko päivän tosi kiukkuinen. Vähäiset päiväunet ja epänormaali päivärytmi tekivät tehtävänsä. Liekö myös tekemässä hampaita, kun ruoka ei tunnu maistuvan ja silloin tällöin kiukuttaa ihan syyttä suotta. Tänäänkin puolikasta sämpylää aamulla syötiin tunnin verran.. No onneksi ei ole kiire mihinkään.

Pakkasta on tosiaan parhaimmillaan ollut -30 astetta. Eilen olimmekin iltapäivällä kylpylässä uimassa. Tämäkin kokemus oli uusi meidän neidille. Ensin ei millään meinannut uskaltaa pukuhuoneesta suihkuun ja allasosastolle, mutta kun veteen pääsi leikkimään niin eihän neitiä olisi sieltä pois saanut ollenkaan.

Onneksi pakkasen pitäisi hellittää jo huomenna ja päästään enemmän ulkoilemaan. Pulkkamäkeen, suksille ja lautailemaan...

Ihanan rentouttava viikko siis tiedossa. Kuviakin sitten myöhemmin.

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: