kotiliesi
Siirry pääsisältöön

Perhe on hauskin

Kaupallinen yhteistyö Studio Suvi Roiko 
Studiossa otetut kuvat: Suvi Roiko


En tiedä muista, mutta meillä kotona oleminen perheen kesken saa kyllä nauru- ja sitä myöden kyynelkanavat aukeamaan. Meillä on viime viikkoina naurettu aivan älyttömästi ja monesti tietystikin ihan tyhmille jutuille. Ehkä se mökkihöperyys näyttäytyy meidän perheessä näin, vaikkein myönnäkään, että ainakaan itse kärsisin tästä höperyydestä. Itse olen sitten yleensä se, joka nauraa vedet silmissä eikä meinaa saada naurua loppumaan sitten millään. Toivon todella, että sanonta nauru pidentää ikää pitää paikkansa. Tämä nauru, ilo ja onni on läsnä myös valokuvissa, joita kävimme viime vuoden puolella ottamassa Suvi Roikon luona. 

Taustaa hieman siihen, miksi valitsimme juuri Suvin ottamaan meidän viimeisimmät perhekuvat. Olimme päättäneet mennä naimisiin elokuussa 2009. Häitä tietenkin alettiin järjestämään hyvissä ajoin, mutta lopullisia valintoja teimme alkuvuodesta 2009, kun kävimme Tampere-talossa järjestetyillä häämessuilla. Löysimme sieltä mm. hääpaikan ja valokuvaajan. Paikalla oli useitakin valokuvaajia, mutta jokin veti puoleensa pienellä osastolla, jossa iloinen valokuvaaja Suvi Roiko oli esittelemässä palvelujaan. Sattui myös niin sopivasti, että hänellä oli kalenterissa ainoa vapaa-aika hääpäivänämme heti kirkon jälkeen, joten valinta oli tehty. 

Valokuvaajan osalta valinta osui nappiin heti kerrasta. Saimme ihania hääkuvia ja henkilö kameran takana oli ja on aivan ihastuttava. Ei tarvinnut siis miettiä moneen kertaan kenen luo menisimme kuvattavaksi, kun halusimme ottaa kuvat myös 10-vuotis hääpäivämme kunniaksi. Samalla otimme kuvat perheestämme, sillä edellisessä perhekuvassa olimme vielä kolmistaan, joten oli aikakin ottaa uudet kuvat. Mukaan saimme myös vanhempani, jotka halusivat ottaa kuvan 40-vuotis hääpäivänsä kunniaksi ja samalla kuvattiin sitten koko porukka. 





Suvi Roiko palvelee asiakkaitaan omaa nimeään kantavassa Studio Suvi Roikossa Tampereen Pispalassa ja on palvellut jo vuodesta 2007. Nykyisin studio löytyy osoitteesta Mäkikatu 84. Valokuvaajana hän on toiminut vuodesta 1999 ja on arvostettu ja palkittu alallaan. Hänen erikoisalaansa on henkilö- ja muotokuvaus ja on viimeisimmäksi palkittu Finnish Photo Awards 2019 lapsikuvaussarjan voittajana ja vauvakuvasarjan hopealla. Toki kuvaus ei jää vain henkilökuviin, vaan studiolta saa kattavasti palveluja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Viime vuonna syyskuussa julkaistiin myös Metsäretki-postimerkit, joissa on Suvin maalaukselliset muotokuvat lapsista ja koiranpennuista metsässä. Näissä kuvissa Suvi on halunnut tuoda esiin lasten ja eläinten välisiä suhteita sekä laajemmin luonnon ja ihmisen välisiä suhteita. Oletkin ehkä jo törmännyt näihin postimerkkeihin? Studiota kannattaa seurata myös Instagramissa @studiosuviroiko , siellä on viime päivinä ollut ihania kuvia mm. koirista. 

Me saimme ihania kuvia ja lopulta oli monista hyvistä vaikea valita ne parhaat. Otimmekin kuvia paljon enemmän kuin olimme alunperin ajatelleet. Itse ihastuin erityisesti minusta ja miehestäni otettuihin hieman höpsöihin kuviin, joista välittyy se tunne, jota olemme myös viime päivinä niin vahvasti eläneet. Hauskuus ja keskenäinen huumori niin meidän kahden kuin koko perheen välillä näkyy noissa kuvissa ja pysyy näin muistoissa ikuisesti. 




Mikäli olet pohtinut studio- tai miljöökuvia perheestäsi tai lapsistasi, suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä Studio Suvi Roikoon. 

Kommentit