Ton-ton-ton banaani-kinuskidonitsi

Nykyään on aivan valtavasti erilaisia ruokavalioita ja allergioita ettei meinaa mukana pysyä. Kasvissyöjiäkin on jokalähtöön, että monesti joutuu tekemään tarkennuksen tarkkenuksia ettei vain tarjolla ole sitten mitään mikä olisi kiellettyjen listalla. Kaikille on kuitenkin kiva tarjota jotain ja koetankin löytää vaihtoehtoja, joka sopisi sitten kaikille, ettei tarvitse erikseen olla jokaiselle jotakin. Tämä helpottaa mm. juhlien valmisteluja ja sitä, ettei kenenkään tarvitse sitten pöydässä istuessaan miettiä voinko syödä tuota ja tuota, kun voi syödä kaikkea. 

Olen kyllä näiden ruokavalioiden edessä vielä ihan ummikkona ja varsinkin vegaaninen ja munaton tuottaa itselle monesti päänvaivaa, koska niitä tulee niin harvoin tehtyä. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, kun sain aikaiseksi varsin onnistuneet gluteenittomat, maidottomat ja munattomat banaani-kinuskidonitsit. Sopii siis jo aika monen vappupöytään tarjolle. Nämä uunissa paistettavat donitsit ovat myös erittäin helppo tehdä. Aineet kulhoon ja sekaisin ja uuniin. Ainoastaan kinuskin keittely vie hieman aikaa. 





Banaani-kinuskidonitsit 12 kpl (gluteeniton, maidoton ja munaton)

3 dl gluteenitonta jauhoseosta (Semper fin mix)
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
½ tl kardemummaa
½ tl suolaa
1½ dl kaurajuomaa (Juustoportti)
½ dl rypsiöljyä
1 iso banaani tai 2 pientä

Kuorrute

2 dl kookoskermaa
2 dl fariinisokeria
ripaus suolaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Sekoita kulhossa keskenään kaikki kuivat aineet. Lisää joukkoon kaurajuoma ja öljy. Sekoita. Soseuta banaani ja lisää taikinaan. Siirrä taikina pursotinpussiin ja pursota taikina hyvin voideltuihin donitsipellin koloihin. Mikäli omistat silikonisenvuoan, riittää, että huuhtelet vuoan kylmällä vedellä ennen taikinan lisäämistä. 

Paista donitseja uunissa keskitasolla 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä.

Laita kattilaan kookoskerma ja fariinisokeri ja keitä koko ajan sekoitellen noin 10-15 minuuttia, kunnes kinuski on valmista. Lisää joukkoon ripaus suolaa. Kaada kinuski pieneen kulhoon (sellaiseen johon donitsit on helppo dipata) ja anna jäähtyä hetki. Dippaa jäähtyneet donitsit kinuskiin ja koristele. Monet nonparellit ja koristeet sisältävät mm. vehnätärkkelystä, joten kannattaa lukea tuoteselosteet tarkkaan, jottei tule pilanneeksi gluteenittomia donitseja laittamalla niihin vääränlaisia koristeita niin kuin itselle on joskus käynyt. 

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: