kotiliesi
Siirry pääsisältöön

Cafekierros: Café Nisse, Imatra

En ole syntymässäni saanut matkailugeeniä, joka veisi ympäri maailman. En voi sanoa, että inhoan matkustamista, mutten siitä juuri välitäkään. En ole koskaan haaveillut pitkistä lentomatkoista päästäkseni Thaimaahan tai NewYorkiin. Ehkä siksi, että matkailu kulkuneuvosta riippumatta on monesti aiheuttanut pahoinvointia ja matkajännitys jo ennen sitä. Meillä on siis viime aikoina matkusteltu vain Suomen rajojen sisäpuolella ja se riittää minulle vallan mainiosti. Vieläpä niin, että päädymme herkästi samaisiin kohteisiin, joissa olemme olleet ennenkin. Yksi tällainen kohde on Imatra/Lappeenranta Saimaan äärellä. Ensimmäisen kerran olimme kesälomaa viettämässä siellä suunnalla 2014, sitten viime vuonna ja taas tänä kesänä. En tiedä ihanampaa paikkaa esim. lähteä aamulenkille, kuin kauniin Saimaan äärelle muiden vielä nukkuessa. 

Viime kesänä kävimme kahvilla Imatran keskustassa sijaitsevassa hurmaavassa pienessä Café Nissessä, jonne oli tietenkin suunnattava kameran kanssa myös tänä kesänä. Tiskistä löytyy ihania makeita ja suolaisia herkkuja ja tänä vuonna päädyimme syömään vohvelit.. jaettiin neidin kanssa yksi puoliksi, kun oltiin ihan tyttöjen kesken shoppailureissulla. 

Vohveli oli molempien mielestä todella hyvää ja pojat joutuivat lähtemään omalle kahvireissulle hehkutettuamme näitä vohveleita heille. Vohvelit upposivat itseasiassa meidän lapsille niin hyvin, että voittivat uimisen viimeisenä reissupäivänä, joten vohveleilla käytiin syömässä lopulta kahdesti. Vohveleita saa myös suolaisilla täytteillä, joten kahvilaan kannattaa suunnistaa myös lounaalle. 

Kahvilasta saa myös muuten upeita tilauskakkuja, joten kannattaa hyödyntää palvelua mikäli siellä suunnalla asuu. 

Mutta suosittelen kahvilaa kovasti matkailijoille ja paikallisille. 
















Kommentit