Synttärihulinaa

Hip hei!

Viikonloppu on mennyt vauhdilla ohitse, mutta mukavissa merkeissä. Juhlimme meidän pikku neitiä, joka tiistaina täyttää jo 5-vuotta. Voiko enää pikku neidistä puhuakaan. Meidän neiti on jo niin ison tytön oloinen. Fiksu ja hyväkäytöksinen sekä äärettömän ihana, joka huolehtii, että kaikilla on aina kaikki hyvin. 

Perjantaina vietettiin synttäreitä muutaman kaverin kera. Juhlien teemana oli toiveen mukaisesti Tähkäpää.. ja siis nimenomaan Disneyn versio. Kylläkin kaikki prinsessat ovat meidän neidin mieleen ja teemakin ehti vaihtua muutamaan otteeseen, mutta Tähkäpäähän nyt sitten päädyttiin. Lapsille tarjolla oli pieni jätskibaari ja runebergintorttuja. Varsinainen kakku tehtiin vasta lauantaiksi sukulaisia ja kummeja varten. Lapset harvemmin välittävät noista kakuista, jonka takia olin päätynyt jäätelöön. Tosin eräs juhlavieras totesi, että hyvät juhlat..kunhan vaan kakkua vielä olisi. Että ehkäpä ensi vuonna myös niille kavereille sitten kakkua. 












Perjantai illan herkutteluhetkestä ja juhlista oli sitten hyvä siirtyä juhlimaan lauantaina sukulaisten kera.. ja vietettiinpä vielä synttäreitä sitten tänäänkin, kun lasten serkut tulivat kylään. Tiistaina sitten varmaan muistetaan vielä kerhokavereita jollain pienellä.








Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: