16/12/13 Syntisen hyvä suklaakakku

On aivan pakko jakaa kanssanne eräs suklaakakun resepti, joka löytyy uudesta Kotiliesi Leivonta- lehdestä (1/2013), sillä se on nimensä mukaisesti syntisen hyvää. Mieheni ei niin välitä makeasta, mutta tämä kakku maistui erityisen hyvin myös hänelle ja hän sanoikin, että jos joskus tulevaisuudessa haluaa suklaakakkua, niin se on juurikin tätä kyseistä. 

Koska jouluhan on suklaahirmujen kulta-aikaa, niin sopii tämä kakku oikein hyvin vaikkapa jouluaterian päätteeksi. Kakku vain paranee "vanhetessaan" eli kakun voi hyvin tehdä päivää paria ennen tarjoilua.

5 kananmunaa
2 dl sokeria
200 g tummaa suklaata (itse käytin taloussuklaata)
50 g voita
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

Täyte
1 dl omenamehua
2 dl kirsikkahilloa

Suklaamousse
200 g tummaa suklaata
1 dl kermaa
½ dl tomusokeria
250 g mascarponea
1 dl kermaa
1 rkl rommia

Pinnalle 
suklaarouhetta

Sulata suklaa ja voi mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita keskenään kuivat aineet. Vaahdota kananmunat ja sokeria kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jäähtynyt suklaa vaahtoon, sekoita ja lisää siivilän läpi kuivat aineet. Kaada voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. 

Suklaamoussea varten sulata suklaa kerman joukkoon mikrossa tai vesihauteessa. Anna seoksen jäähtyä. Sekoita joukkoon tomusokeri, mascarpone ja rommilla maustettu kermavaahto.

Halkaise kakku kahteen tai kolmeen osaan korkeudesta riippuen. Kostuta pohjia omenamehulla. Levitä kakkupohjille hilloa ja suklaamoussea. Kokoa kakku ja kuorruta suklaamoussella. Koristele suklaarouheella.

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: