Raparperikakku

Loin viime syksynä reseptin Pakkasmarjan järjestämään marjapiirakka-kilpailuun ja tämä Mausteinen puolukkapiirakka pääsikin ihan finaaliin asti. Siitä asti olen odottanut tätä kevään ja alkukesän raparperisesonkia, että voin tehdä kakusta raparperiversion.

Ja voi miten hyvää tämä raparperikakku olikin. Pohjaan tuleva majoneesi tekee pohjasta ihanan mehevän ja kakku myös pysyy mehevänä, vaikka eipä sitä moneksi päiväksi kyllä jää. Raparperin tilalla voi siis käyttää niitä puolukoita tai sitten mitä tahansa muita marjoja. Kannattaa huomioida, että mikäli käyttää pakastemarjoja, kannattaa kypsymisaikaa hieman tarkkailla ja lisätä tarpeen mukaan. 

Raparperikakku on tehtävä pian uudestaan ja onneksi on kesä aikaa tehdä niitä monen monta. Muutin myös erään blogini toisen alun perin puolukkaisen reseptin raparperiversioksi ja Tahmatassun puolukkakakusta tulikin ihanat raparperi-blondiet. Äitini oli taasen hyödyntänyt Kinuski-puolukkapiirakan reseptiä ja tehnyt siitä vanilja-raparperipiirakan. 

Ajattelitko kokeilla tätä ihanan mehevää raparperikakkua? Tai jotain muuta blogini resepteistä? Jos näin, niin tule ihmeessä vaikkapa Instagramin puolelle @pilvilinnan_anna kertomaan, mitä tykkäsit. Nähdään siis siellä! 








Raparperikakku

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

150 g maustamatonta majoneesia (esim. Felix Kruunu tai Pirkka Parhaat)

2 kananmunaa (M-koko)

3 dl erikoisvehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

1 tl kardemummaa

1 dl kuohukermaa

n. 250 g raparperia kuorittuna ja pilkottuna


Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Laita kulhoon sokerit ja majoneesi ja sekoita hetken aikaa sähkövatkaimella. Lisää munat yksitellen samalla hyvin vatkaten ja vatkaa tämän jälkeen vielä pieni hetki. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Sekoita taikina tasaiseksi kaapimella.

Kaada taikina voideltuun ja leivinpaperoituun irtopohjavuokaan (24cm). Ripottele päälle tasaisesti raparperin palat ja paista uunin alatasolla noin 45 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä ja nauti vaniljakastikkeen kera. 

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: