Päivä Tampereella osa 2: Grand Hotel Tammer

* yhteistyö Radisson Blu Grand Hotel Tammer

Viime viikon perjantaina saimme viettää bloggaaja porukalla mukavan päivän Tampereella. Naureskelimme, että pääasiassa vain söimme koko päivän, mikä tietysti näin ruokabloggaajille sopi vallan mainiosti. Lounaan söimme Plevnassa ja illasta saimme nauttia ihanan päivällisen Grand Hotel Tammerin yhteydessä toimivassa italialaishenkisessä Trattoria Tammerinpuistossa





Päivälliseksi söimme maittavan kolmen ruokalajin La Tavola Italianan, jossa jokainen ruokalaji tuotiin pöytään lankulla ja jokainen sai koota tästä jaettavaksi tarkoitetusta ateriasta mieleisensä. Alkupaloina oli mm. aivan älyttömän hyvää paahdettua valkosipulileipää. Oih.. voisin elää pelkällä tuolla leivällä. Tämä yhdessä munakoisopeston kanssa oli täys kymppi. Näiden herkkupalojen lisäksi alkupaloista löytyi mm. mozzarellaa, puolikuivattuja tomaatteja sekä prosciuttoa. 



Olisin hyvin voinut syödä pelkät alkupalat ja olla tyytyväinen loppuillan, mutta pääruoastakin löytyi ne omat suosikit, jotka olivat valkosipulivoissa paistetut jättiravunpyrstöt ja risotto. Näiden lisäksi tarjolla oli nautaa, broileria ja kauden kasviksia kera kastikkeiden. 




Jälkiruuan suhteen olen nykyään varsin tarkka ja sen suhteen ravintolalla jäi parannettavaa. Parasta olivat rapeat ja suussa sulavat mantelikeksit, joita olisin voinut syödä useammankin. Peri- italialainen tiramisu sen sijaan oli pienehkö pettymys. Tiramisu oli savoiardi-keksien sijaan koottu perinteiseen levykakkupohjaan ja kostutus taisi puuttua kokonaan, jolloin tiramisulle ominainen kahvin ja marsalan/amareton maku jäi olemattomaksi.




Ateriasta jäi kuitenkin oikein hyvä maku suuhun ja pidin siitä, että lautaselle sai jokainen koota omat suosikit ja santsata lisää mikäli niin halusi. Näin ei kenellekään tule sitä kuuluisaa annoskateuttakaan. 

Viini valinnasta olin mielissäni. Juon nykyään mieluummin punaviiniä, mutta tämä valkoviini oli oikein raikas ja ihana ja toimi erityisesti alkuruokien parina. Viinistä tuli mieleeni pihan mustaherukat ja niiden lehdistä tehty juoma. 



Mahat täynnä käväisimme vielä nauttimassa lämpimästä kesäillasta läheisellä terassilla ja sen jälkeen oli ihana käpertyä hotellihuoneen lakanoihin. Saimme nauttia siis koko päivän Tammerin vieraanvaraisuudesta. 

Tammerissa olen muutaman kerran käynyt erinäisissä juhlissa ja saanut nauttia upeasta salista, jossa mm. hotellin aamiainen nautitaan. En ole koskaan kuitenkaan yöpynyt paikalla, enkä ollut ehkä siksi niin tietoinen paikan historiasta. Olikin oikein mukava sängyssä illalla lukea paikan historiikkia, joka löytyy huoneista. Tammer on yksi vanhimmista Suomessa edelleen toimivista hotelleista. Alkujaan Tammer rakennettiin osin silloisen Teknillisen seuran kokoontumistiloiksi ja moninaisten vaiheiden jälkeen rakennus valmistui loppuvuodesta 1929. Tammer saa siis ensi vuonna viettää jo 90-vuotis juhlaa. Rakennus on museoviraston suojelema ja sijaitsee upealla paikalla Tampereen keskustassa Koskipuiston ja Tammerkosken välittömässä läheisyydessä. 

Niin ulkoa kuin sisältä Tammer on varsin vaikuttava ja kauniita pieniä yksityiskohtia sisustuksesta löytyy sieltä täältä. Saimme huoneet seitsemännestä kerroksesta ja sieltä oli varsin hyvät näkymät yli Koskipuiston. Huoneeseen oli meille jokaiselle jätetty ihana suklainen tervehdys henkilökunnalta. Henkilökunta oli muutenkin varsin mukavaa ja ystävällistä. Tämän olen todennut muissakin Radisson Blu hotelleissa. Jos siis mielii saada hyvää palvelua niin suosittelen lämpimästi suuntaamaan Radisson  Blu hotelleihin. 










Ja tiedättekö mikä ketjun hotelleissa on parasta? No aamiainen tietenkin. Eikä Tammerin aamiainen tehnyt poikkeusta. Aamiaiselta löytyy paljon erilaisia leipiä ja mikä tärkeintä croisantteja, runsaasti erilaisia leivänpäällisiä, hedelmiä, jugurtteja paria erilaista, lämpimiä ruokia ja Tammerissa tietysti myös mustaa makkaraa sekä kaiken kruunaava jälkiruokapöytä, joka on tällaisen herkkuttelijan unelma. Taisin olla vain aamulla vielä niin täynnä edellisestä päivästä, etten aamiaista juuri jaksanut edes syödä. Kuulimme, että kesällä erikoisuutena aamiaiselle tulevat vohvelit erilaisilla lisukkeilla, joilla tietenkin palvellaan hotellien asiakkaista niitä pienimpiä. Voi olla, että täytyy ottaa lasten kanssa suunta joku kesäinen aamu Tammeriin.








Oli myös ilo huomata kuinka ympäristö on hotellilla otettu huomioon. Aamisella oli pillejä, jotka oli valmistettu biohajoavasta maissista. Tällaisia en ole tavannut missään muualla. Entisajan kauniit pöytähopeat ovat myös käytössä, mikä on kierrätystä parhaimmillaan. 



Tammeriin suuntaan ehdottomasti toistekin, ainakin aamiaiselle, jos ei nyt yöpymiselle ole tarve naapurikaupungissa ja Trattoriaan täytyy päästä toistekin syömään. Himoitsen lisää paahdettua valkosipulileipää. 


Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: