Ensimmäinen masukakkuni

Sain ystävältäni pyynnön tehdä vauvakutsuille masukakun. En ollut aiemmin vastaavaa tehnyt, mutta ai että sitä oli kiva tehdä ja toivottavasti näitä saa joskus toistekin tehdä. Oli ihana suunnitella koristeita ja asua masun päälle. Pohjana kakkuun käytin ihan perus kääretorttupohjaa ja välistä löytyy vadelmajuustokakkutäyte, joka ei ole mikään kovin makea, joten tasapainottaa kivasti tuota sokerikuorrutetta. 



Tässä on taas tullut parin viime viikon aikana leivottua oikein urakalla.. On ollut pikku projekteja. Tämänkin kakun tiimoilta tulin tehneeksi kolme kakkua, vaikka piti leipoa vain tämä masukakku. Mittailin, että kakkuun menee kolme kääretorttupohjaa, vaikka lopulta kaksi riitti ihan hyvin. Kolmannesta pohjasta tein sitten paahdetulla valkosuklaalla ja omenahillokkeella täytetyn kakun pakkaseen. Täytettäkin jäi yli ja lopusta tein sitten ihanan sydämellisen juustokakun. Näistä sitten myöhemmin lisää.

Kääretorttupohja

4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja siivilöi taikinaan. Levitä taikina pellille ja paista 200 asteessa n. 8-10 minuuttia. Leikkaa jäähtyneistä pohjista sopivan kokoiset palat haluamaasi kakkuun.

Täyte

400 g vadelmia
1 dl sokeria
4 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl tomusokeria
5 liivatetta
2 rkl vettä/sitruunan mehua

Laita vadelmat ja sokeri kattilaan ja keitä hiljalleen noin viisi minuuttia niin että olet saanut aikaiseksi kastikkeen. Siivilöi kastike, jotta saat siemenet pois. Jäähdytä kunnolla kylmäksi. Tämän voit tehdä jo esim. edellisenä päivänä. 

Laita liivatteet likomaan kylmään veteen. Vatkaa kuohukerma ja lisää joukkoon tuorejuusto, tomusokeri ja vadelmakastike. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna vesi kiuhuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Lisää liivatteet ohuena nauhana täytteen joukkoon.

Kostutus

n. 2 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Kostuta pohjat vaniljasokerilla maustetulla maidolla ja levitä täytettä päälle. Jaa täyte kahteen tai kolmeen väliin. Laita kakku jääkaappiin hyytymään väh. neljäksi tunniksi. Jos teet vastaavan masukakun, kannattaa kakku koota ylösalaisin johonkin kulhoon, jonka olet vuorannut kelmulla. Näin se saa kauniin pyöreän muodon ja se on helppo kumota alustalle koristelua varten. 



Voikreemi

200 g voita
2 dl tomusokeria
1 rkl maitoa

Vatkaa ainekset keskenään pehmeäksi vaaleaksi kreemiksi. Tähän menee useita minuutteja. Levitä kreemiä täytettyjen kakkujen päälle, jonka jälkeen voit levittää päälle sokerimassakuorrutteen. 

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: