Viikinkukkoa katsomassa

Postaukset laahaavat hieman perässä, mutta tällä viikolla onkin tullut mentyä siellä täällä ja koneella on tullut istuttua vähemmän. Maanantaina ystäväni soitteli, että josko olisimme lähteneet hänen ja poikiensa kanssa Helsinkiin päiväretkelle. Päädyimme Korkeasaareen ja sinne sitten keskiviikkona suuntasimme pikku neidin kanssa. Junamatka sujui leppoisasti leikkivaunussa touhuten ja perillä tapasimme sitten Vantaalta tulleet ystävämme, joiden kanssa matka jatkui Korkeasaareen. Siellä sitä riitti ihmeteltävää pikku neidille ja äidillekin. Päivä oli aika pitkä ja väsynyt matkalainen nukahtikin rattaisiin päästyämme takaisin Helsingin rautatieasemalle. Siinä sitä otettiin tunnin unet ennen junan lähtöä ja äiti herkutteli sillä välin mansikkapehmiksellä. Junassa oli hieman kiukkuinen ja väsynyt neiti ... ja äiti. Onneksi päästiin hyvin kotiin ja suoraan nukkumaan. Niin ja nähtiinpä matkalla myös merirosvolaiva.


Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: