Leilan resepteillä

Onko joku katsonut Neloselta tai Liviltä Leila leipoo -ohjelmaa? Itse olen jäänyt kyseiseen leivontaohjelmaan aivan koukkuun. Leila leipoo tuli muutaman viikon ajan päivisin puoli kolmen aikaan Neloselta eli ehdin hyvin katsella ohjelman rauhassa sillä aikaa kun pikku neiti oli päiväunilla. Kuten tavallisesti asettauduin myös yhtenä päivänä viime viikolla television ääreen, mutta Leila ei enää leiponutkaan tuttuun aikaan vaan sarja oli päättynyt tai jäänyt tauolle. (Mikä pettymys tämä olikaan.) No onneksi jaksoja voi katsella netissä, Liviltä tai sitten vain ihastella reseptejä ja kokeilla mitä ihanimpia herkkuja. Leila on ruotsalainen leipuri ja ohjelman alkuperäinen nimi on Leila bakar. Kaikki kyseisen ohjelman reseptit löytyvät TÄÄLTÄ. Itse olen ehtinyt kokeilla jo useampaakin, mikä ei välttämättä vyötärön kannalta ole kaikkein parasta (kielipäälle tekeekin ihan hyvää lukea ruotsinkielisiä ohjeita). Onneksi on ystäviä ja tuttuja, joille silloin tällöin saa tuputettua näitä leivonnaisia. 


Ensimmäisenä taisin kokeilla marjapiirakkaa mustikoista ja sen jälkeen on tullut tehtyä mm. maapähkinävoi-riisimuropatukoita, Bounty muffinseja, suklaapiirakkaa... Ja monen monta reseptiä on vielä kokeiltavana. Ehkä pitäisi kieltää itseltään tuon ohjelman katsominen, koska se saa aikaan vain hirveän leipomisvimman...


Mutta laitetaanpa marjapiirakan ohje jakoon, joka on hieman varioitu Leilan resepti. Tämän tein ollessamme paossa putkiremonttia ja koska kaikkia aineksia ei ollut saatavilla, tein piirakan kaupan valmis pohjan päälle, joten varsin helppo ja nopea piirakka. Ja herkulliseen lopputulokseen päästään näin:

1 valmis piirakkapohja/ oma tekemä murotaikinapohja

Täyte

3 munaa
1 prk rahkaa
1 dl ranskankermaa
1 dl sokeria
100g raastettua mantelimassaa
hedelmiä/marjoja
mantelilastuja

Levitä pohja piirakkavuokaan. Sekoita keskenään täytteen kaikki ainekset ja lisää seos pohjan päälle. Lisää haluamiasi marjoja tai hedelmiä päälle ja ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista 175 asteessa n. 30-40 minuuttia. Nautitaan sellaisenaan tai vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.(Alkuperäinen ohje löytyy täältä.)



Kommentit

  1. Hyvältä ja herkulliselta näyttää! :)

    Itse koukkuun jääneenä myös samaan sarjaan ja veikkaan, että sarjaa katseli melko moni muukin kuin me. Leilalla on kyllä aivan sairaan hyvä ohjelma ja ohjeet. Vielä ihanempi on sen värikäs olemus, keittiö ja ympäristö jossa kokkaa. Voisin veikata, että kun ohjelma palaa takaisin tai saadaan uusia jaksoja niin niitä tulee jälleen katseltua. Pitää varmaan myös mennä nettiin katselemaan ja kahlaamaan ohjeita.

    Vielä, kun löytäisi jostakin kirjan niistä ohjeista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä löytää kaikki ohjelmassa nähnyt reseptit ja Leilan kirjojakin on, josta löytyy samoja... ainakin muistaakseni. Itselläni ei hänen keittokirjojaan ole, mutta muutaman kerran olen vilkaissut.

      Poista

Lähetä kommentti

Voisit tykätä myös näistä: