Rahkaan hurahtanut


Valion maustetut rahkat ovat kyllä eräänlainen taivaanlahja. Makeilla rahkoilla saa todella helposti makua piirakoihin ja täytekakkujen täytteisiin. Viime viikolla kaupassa törmäsin kahteen uutuuteen eli Valion maustettuihin rahkoihin Yrtit ja Makea&Tulinen. Nämä piti heti ottaa koekäyttöön ja sopivat todella hyvin suolaisten piirakoiden täytteisiin. Yrttirahka pääsi maustamaan tomaatti-mozzarellapiirakkaa ja makea&tulinen kinkkupiirakkaa. Tässä teillekin tekemäni tomaatti-mozzarellapiirakan ohje.

Pohja
½ prk maitorahkaa
1,25dl juoksevaa margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte
1 prk Valio maustettua rahkaa yrtit
1dl ruokakermaa
2 kananmunaa
150g Valion mozzarellaraastetta
2-3 tomaattia
1 mozzarella pallo

Sekoita pohjan rahka ja margariini keskenään ja lisää joukkoon kuivat aineet. Taputtele piirasvuokaan. Sekoita täytteen rahka, kerma, munat ja osa raasteesta keskenään ja levitä pohjan päälle. Viipaloi tomaatit ja mozzarella sekä levitä täytteen päälle. Ripottele vielä pinnalle loput raasteesta ja paista 200 asteessa n. 30 minuuttia. Loistava illanistujaispiirakka on valmis.


Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: