kotiliesi

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Syyskuun kolmas ja kuulumiset

Pitkästä aikaa... Ja edelleen hengissä, vaikka välillä tuntuu, että väsymys on ainoa mitä tiedän. En väitä, että kahden lapsen kanssa olisi rankkaa, mutta olen ollut jotenkin keväästä saakka väsynyt ja aikaansaamaton, mikä on näkynyt blogin puolellakin. En siis ole saanut aikaiseksi oikein mitään. Ennen tykkäsin lukea, kirjoittaa blogia, kuvata päivän asuja ja lapsia, askarrella kortteja, leipoa... No toki tykkään tehdä tuota kaikkea edelleen, mutta viime aikaiset toiminnot ovat keskittyneet vain kodin ylläpitämiseen ja iltaisin olen vain istua möllöttänyt sohvalla surffaillen netissä ja televisiota katsellen.

Tuntuu siis ettei energiaa ole mihinkään... Josko se tästä. Voi olla, että epäterveellinen ruokavalio (josta en tunnu pääsevän eroon) ja liikunnan puuttuminen elämästä ovat aiheuttaneet väsymyksen ja sitä kautta vieneet ilon tehdä asioita.

Menipäs masentavaksi tekstiksi... On toki tapahtunut kaikkea ihanaakin ja kesä oli mitä mainioin. En vain saanut aikaiseksi kirjoitella kesälomastakaan mitään silloin, kun tapahtumat olivat tuoreina muistissa. Mutta nyt ajattelin tsempata, koska tiedän, että teitä lukijoitakin siellä edelleen on (?). En lupaa mitään päivittäistä postaustahtia, mutta ehkä bloggaan kerran viikossa. Mitään en siis lupaa, mutta ehkä näitä useamman viikon mittaisia taukoja ei tule. Blogi kertoo edelleen elämästäni ihan yleisesti eli tulette löytämään täältä reseptien ja leivonnan ohella niitä päivän asuja ja höpötyksiä päivittäisistä puuhista.

Ja niillä päivittäisillä aiheilla ajattelin aloitella. Eli mitä kuuluu meidän perheen syksyyn? No paljon uusia asioita. 3- vuotias pikku neitimme aloitti seurakunnan kerhon, joka on kerran viikossa kolme tuntia kerrallaan. Kerhoa on nyt takana kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla neiti on ollut sitä mieltä ettei tahdo kerhoon ja toisella kerralla meinasi tulla itkukin, kun olin jättämässä tyttöä sinne. Kun kerhon kaapista on saatu My Little Ponyt käsiin niin kaikki on ollut ihan ok ja olen voinut antaa halin ja pusun neidille ja voinut lähteä pikku veikan kanssa pois. Ja hyvin on mennyt kerhossa ja neiti on ollut siellä hyvin reippaasti. Molemmilla kerroilla tyttö onn tokaissut kerhosta päästyään, että ”äiti sinä tulit” eli pieni pelko kai on ollut, että sinne kerhoon joutuu jäämään pidemmäksikin aikaa kuin vain kolmeksi tunniksi.

Kerhon lisäksi meillä on alkanut tanssiharrastus eli kerran viikossa pikku neiti käy puolen tunnin mittaisella lastentanssi-tunnilla. Siitä neiti on tykännyt tosi kovasti. Tanssia varten piti käydä ostamassa vaaleanpunaiset tossut (Hello Kittyllä varaustettuna) ja tylliunelma puku, kun kaikilla muillakin sellainen oli. Itse olin ajatellut neidin pärjäävän vain leggareilla ja T-paidalla, mutta näköjään se on varusteurheilua jo pienestä pitäen.

Sisarusmuskarissa käydään sitten yhdessä pikkuveljen kanssa, jotta pojullakin olisi jotain. Meidän neiti on käynyt muskarissa puolen vuoden ikäisestä, joten halusin, että pojukin pääsee musisoimaan isosiskon lailla. Pojusta onkin kehittynyt viime viikkoina varsin meneväinen. Viikon päästä poju täyttää jo vuoden. Alusta asti meillä oli kitisevä ja itkuinen poika, joka tosin yönsä nukkui oikein hyvin. Välillä selviteltiin maitoallergiaa, jota ei sitten ollut. Poika myös söi aika nihkeästi rinnalta, joka stressasi minua ja siten varmaan entisestään vähensi maidontuotantoa. Pullosta ruoka maistuikin sitten ihan erilailla ja noin puolen vuoden ikäisenä poju päätti itse lopettaa rinnalta syömisen ja siitä lähtien on syöty korviketta pullosta. Nyt tuttipullo on enää käytössä iltaisin ennen nukkumaan menoa. Itkuisuus kuitenkin jatkui syömisistä huolimatta ja kesällä meninkin sitten toistamiseen refluksiepäilyn kanssa lääkäriin. Saimme pojulle närästyslääkkeen ja pojusta tuli aivan toinen poika kuin mitä itkuinen ja kitisevä poikamme oli siihen asti ollut. Lääkkeen myötä itkuisuus loppui ja poikaa saattoi pitää lattialla mahallaan, joka siihen mennessä oli aiheuttanut vain kitinää. Tämä helpotti sitten muutakin kehitystä ja pian sen jälkeen meillä lähdettiin ryömimään ja opittiin istumaan. Nyt meillä poju tykkään  vain seisoskella tukea vasten ja pari kertaa on kokeiltu taaperokärryn kanssa kävelyäkin. Tuntuu, että isosisko aikoinaan oppi muutamasta kerrasta kun sanoin johonkin tiukan EI, mutta poju onkin sitten toista maata ja jatkuvasti saa olla kieltämässä johtojen syömistä yms. Ja eikös sitä sanotakin että pojat on poikia...

Niin ja näiden harrastusten lisäksi käymme yhdessä kerhoilemassa kerran pari viikossa. Silloin tällöin nähdään ystäviä ja kotona ulkoillaan ja touhuillaan. Luvattoman paljon meidän neiti on katsonut Ipadistä lastenohjelmia taikka sitten telkkarista, mutta se on ollut helpoin ratkaisu kitisevän pikkuveljen ja oman väsyneisyyteni vuoksi. Mutta vaikka meillä katsotaan ihan liikaa telkkaria niin arvelen kuityenkin meidän neidin oppineen puhumaan lastenohjelmien avulla. Puhe on ollut jo pitkän pitkän aikaa varsin sujuvaa ja selvää.. R ei vielä tule, mutta sen kanssa ei kiire olekaan.

Mies jo kysyi, että romaaniako kirjoitan... Mutta pitkän tauon jälkeen on paljon kirjoitettavaa ja halusin jakaa niitä todellisia fiiliksiä ja tuntemuksia. Tämä tällaisenä vuodatuksena ja seuraavaksi jotain kevyempää. Ehkäpä kuvia kuukausi sitten pidetyiltä kolmekymppisiltäni.

Mutta nyt nukkumaan... Meinaa lipsua nämä illat turhan pitkiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti