Cafekierros: Valkoinen puu, Tampere

*Lahjakortti kahvilaan saatu ilmaiseksi.

Tiedättekö sen tunteen, kun olet odottanut jotain kuin kuuta nousevaa ja odotukset asian suhteen nousevat päivä päivältä ja kun tilaisuus viimein koittaa, eikä se olekaan sitä mitä olet odottanut, niin tunnelma lässähtää. Näin kävi valitettavasti viimeisimmän cafekierros kohteen Valkoisen puun kanssa.

Olin jonkin aikaa seurannut erään ystäväni Instagramista, kun hän vierailuillaan Seinäjoella kävi nauttimassa mitä ihanimman näköisiä kakkuja Valkoinen puu- kahvilassa. Jo tuolloin aina mietin, että voi kun noita pääsisi maistamaan. Kun lokakuussa 2019 tuli tieto, että kahvila avaa ovensa myös Tampereella, en voinut olla iloisempi. Varmasti nyt saadaan tänne lähelle se täydellinen kakkukahvila, josta löytyy se kauan metsästämämme täydellinen kakkupala. Ovien oli tarkoitus avata keväällä, mutta korona tietenkin siirsi avaamista. Jouduimme siis Tiian kanssa lykkäämään meidän kakkuilua tuonnemmaksi. Tämä tietysti lisäsi odottavaa tunnelmaa entisestään. Odotin avaamista niin innolla, että ilokseni sain keväällä postissa heiltä *lahjakortin kahvilaan, jotta pääsisin sen herkuista nauttimaan kahvilan avautuessa.

Viime keskiviikkona sitten pääsimme vihdoin paikan päälle. Olimme paikalla heti kymmeneltä, kun ovet aukesivat. Ja kun itse avasimme oven, vastassa olikin lähes tyhjä kakkuvitriini… Tunnelman lässähdys oli kohdallani taattu. Tiia suurena porkkanakakku- fanina oli odottanut saavansa paikan porkkanakakkua, jota ei valitettavasti sitten kyseisenä päivänä ollut saatavilla. Kuten ei montaa muutakaan kakkua tai leivonnaista, joita olimme vesi kielellä odottaneet koko kevään. Satuimme paikanpäälle siis mahdollisimman huonoon aikaan. Kun porkkanakakkua ei ollut tarjota, ehdotettiin meille ensimmäisenä, että tulisitteko jonain toisena päivänä… Ajattelin mielessäni, että no ei, kun me ollaan tässä nyt ja otetaan jotain mitä vitriinistä löytyy. Tässä kohtaa olisin toivonut henkilökunnalta ystävällisempää asennetta ja sitä, että olisi iloisesti esitelty vitriinin tuotteet, joita oli tarjolla. Nyt vain pitkään itse pähkäilimme tiskin edessä, että mitä ottaisimme. Itse päädyin lopulta paljon kehuja saaneeseen Salaisen Puutarhan Suklaakakkuun ja teehen.

Suklaakakku ei kuitenkaan vienyt jalkoja alta niin kuin olin toivonut. Se oli hyvää, muttei tajunnan räjäyttävää. Itselläni on rima niin korkealla ihan pelkästään jo omien leipomusten kohdalla, että odotan muilta ihan älyttömästi. Kakku oli hyvää, mutta myös niin tuhtia, että loppuvaiheessa katselin kaihoisasti vadelmakastiketta, joka oli Tiian ottaman valkosuklaa-vadelmaoreojuustokakun lautasella. Suklaakakku olisi kaivannut jotain raikasta rinnallensa. Kaikki mitä maistoimme oli hyvää, mutta silti kaipasimme jotain lisää, makua, rakennetta… jotain. Taidamme olla Pirkanmaan kriittisimmät kakkujen maistelijat.

Lisäksi kahvila itsessään jätti jotenkin kylmäksi. Taitavasti remontoitu uusi kahvila oli toki hieno, mutta se kotoisa fiilis, joka kutsuu jäämään pöytään tuntikausiksi juoruilemaan, oli poissa. Niinpä käytimme kahvilassa jäi yllättävän lyhyeksi tällä kertaa.

Haluan ehdottomasti antaa tälle suomalaisia ja amerikkalaisia perinteitä yhdistävälle kahvilalle toisen mahdollisuuden, sillä toivon, että tämä vaisuksi jäänyt ensivaikutelma oli vain ensivaikutelma.