Illallinen ja lounas

Tavallisina päivinä ei ole juuri mitään syytä laittautua sen kummemmin, joten vaatteet ovat silloin vähän sitä sun tätä. Tänä viikonloppuna oli kuitenkin mahdollisuus taas panostaa pukeutumiseenkin, vaikkei asut nyt sen kummoisempia olleetkaan. Itselle tulee vain parempi mieli, kun voi syystä laittaa tavallista enemmän meikkiä ja todella miettiä mitkä vaatteet sieltä kaapista valikoituvat päälle.

Eilen vietimme iltaa ystävien luona, jolloin asuna farkkupaita. Illalliseksi oli tortilloja.. NAM!





Ruuan merkeissä jatkoin sitten tänäänkin. Ystäväni lähtee ties kuinka pitkäksi ajaksi Espanjaan, jonka johdosta kokoonnuimme tyttöjen kesken lounastamaan. Pitkästä aikaa olimmekin yhdessä. Tällaisia lounaita lisää!! Jälkiruokakahvit juotiin ensin odotellessamme ravintoloiden aukeamista. Ja kyllä kannatti odottaa. Menimme Comoon, jossa oli todella hyvää ruokaa ja ravintola oli sisustukseltaankin varsin miellyttävä ja siisti. Asuna olivat nyt ne miehen farkut. TOIMII!!









Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: