Karpalovaahtokarkit

Kaupallinen yhteistyö Maku Kitchen Life


Joko vatsa on täynnä suklaata sekä muita herkkuja ja pelkkä sana suklaa aiheuttaa vatsan väänteitä vai vieläkö olisi tilaa herkuille? Ainakin vuodenvaihteeseen voisi varata jotain hauskaa pientä naposteltavaa. Sain ihanan suklaafondue-setin ja jotta herkkunautinnon sai maksimoitua, piti suklaan kaveriksi tehdä jotain hyvää. Karpalovaahtokarkit on herkku jo yksinään, mutta tummaan suklaaseen dipattuna jo lähes pala taivasta. Vaahtokarkkien rinnalle voi varata muitakin herkkuja ja hedelmiä, joita dipata suklaaseen. Suklaafondue pöydällä on hauska ohjelmanumero ja sen äärellä viihtyy iltaa istumassa perheen tai ystävien kanssa pitkäänkin. Mitä mainioin herkku ja ohjelmanumero juuri uudeksi vuodeksi. 

Karpalovaahtokarkit olivat ensimmäiset vaahtokarkit ikinä, joita tein. Olen kokenut makeisten teon jotenkin hankalaksi, eikä niitä ole tullut tehtyä. Yllättävän helppoa oli kuitenkin näiden teko, ettei varmasti jää viimeiseksi kerraksi. Haaveissa oli ensin tehdä vaahtokarkit persimoneista, mutta niiden maku jäi hyvin laimeaksi, joten vaihdoin persimonit karpaloihin ja ihana herkku oli valmis. Maku vastaa paljolti vispipuuroa ja meinasinkin lusikoida massaa suuhuni vispipuuron tavoin ennen kuin vaahtokarkki oli edes jähmettynyt. 

Suklaaseen dipattuna nämä vaahtokarkit olivat ihan hitti meidän lasten mielestä ja jouduin hieman jo rajoittamaan, ettei makeaa olisi ihan mahan täydeltä syöty. Tosin samaa jouduin hieman hokemaan itsellenikin.








Karpalovaahtokarkit

Karpalosose

200 g karpaloita

0,5 dl sokeria

 

Vaahtokarkit

2 dl sokeria

1 dl glukoosisiirappia

10 liivatetta

karpalosose

 

Päälle

maissitärkkelys ja tomusokeri

 

Ohje

Valmista ensin karpalosose. Laita kattilaan karpalot ja sokeri ja keitä noin 5 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella ja laita sivuun jäähtymään.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Laita kattilaan sokeri, 0,5 dl glukoosisiirappia ja puolet karpalososeesta. Laita kulhoon loppu glukoosisiirappi ja sose. Kuumenna kattilan sisältö 120 asteeseen. Puristele liivatteista ylimääräinen vesi ja lisää liivatteet kuuman seoksen joukkoon. 

Ala vatkata kulhossa olevaa seosta sähkövatkaimella ja lisää samalla ohuena nauhana kattilan sisältö kulhoon. Kun olet lisännyt koko seoksen, jatka vatkaamista noin 15 minuuttia, kunnes seos on kunnolla vaahtoutunut.

Vuoraa noin 20x30 cm vuoka leivinpaperilla. Sekoita keskenään maissitärkkelystä ja tomusokeria ja sihtaa leivinpaperin päälle kunnon kerros. Kaada vaahtokarkkimassa vuokaan ja sirottele päälle tomusokeri-maissitärkkelystä. Anna vaahtokarkin kiinteytyä huoneenlämmössä useita tunteja.

Leikkaa valmis vaahtokarkki paloiksi ja pyörittele vielä tomusokeri-maissitärkkelysseoksessa, jotta vaahtokarkit eivät tarraa kiinni toisiinsa. 

Vaahtokarkit säilyvät muutamia päiviä huoneenlämmössä. Mikäli haluat niiden pysyvän kauttaaltaan pehmeinä, säilytä tiiviissä rasiassa.


Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: