kotiliesi
Siirry pääsisältöön

Keittiön uusi ilme

Kaupallinen yhteistyö Liesikupu.fi ja Savo Design&Technic Oy
- sisältää mainoslinkkejä, jotka merkattu *


Elokuussa yhdestä viestistä lähti käyntiin ketju, joka johti lopulta viime ja tällä viikolla toteutettuun keittiön pieneen pintaremonttiin. Pitkään haaveissa ollut keittiön välitilan laattojen vaihto ja päätyseinän maalaus liitutaulumaalilla tuli tehtyä nyt samalla, kun vaihdoimme liesikuvun. Tosin täytyy heti alkuun myöntää, että paikoin kävi mielessä, että hermoja ei olisi koeteltu yhtään niin paljon, jos olisimme vain vaihtaneet liesikuvun. Tämä pieneltä tuntunut remppa ei mennyt niin kuin oli suunniteltu, mutta onneksi siitäkin selvittiin ihan kunnialla maaliin (mitä nyt muutama pikku homma olisi miehellä vielä edessä, bongaa kuvista yksi niistä) ja nyt kelpaa kokkailla uudistuneessa keittiössä.

Kun vähän alle yhdeksän vuotta sitten muutimme nykyiseen kotiimme, uusimme paljon kodin pintoja ja remontoimme alkuperäisessä kunnossa olleen keittiön kokonaan, paitsi ettemme vaihtaneet silloista liesituuletinta vaan jätimme sen paikoilleen. Siinä ei sinänsä ollut edelleenkään mitään vikaa, mutta kun sain mahdollisuuden vaihtaa tilalle uuden ja nykyaikaisemman liesituulettimen, otin tilaisuuden erittäin mielelläni vastaan. Voin sanoa, että lipallinen liesituuletin keräsi itseensä koko ajan likaa ja sitä sai olla jatkuvasti putsaamassa. Ja myönnän, että muutamia kertoja onnistuin lippaan myös lyömään pääni. Myönnän myös, etten koskaan ymmärtänyt säätönuppien merkitystä vanhassa liesituulettimessa. 




Tämän uuden ja modernimman liesituulettimen kanssa ei ole sitä ongelmaa, koska se on ulosvedettävänä mallina hyvin huomaamaton ja helpompi pitää myös puhtaana. Liesituulettimen saimme näppärästi naapuri kaupungista. *Liesikupu.fi on palveleva ja laadukas liesituulettimien myyntiin erikoistunut verkkokauppa, josta varmasti jokainen asiantuntevan henkilökunnan avustuksella löytää itselleen mieleisen ja omaan kotiinsa sopivan mallin. Valikoimasta nimittäin löytyy mallit kaikkiin ilmanvaihtojärjestelmiin. Näin ollen myös me löysimme sieltä meille sopivan mallin, vaikka kriteerit olivat aika tiukat ja rajasivat vaihtoehdot ihan muutamiin malleihin. Vaatimuksena oli kodin ilmanvaihdon ohjaukseen sopivan mallin löytyminen 50cm leveänä. Malli löytyi *Savon valikoimasta.







Savo Design & Technic Oy on vuodesta 1982 lähtien toiminut perheyritys, joka tarjoaa liesituulettimien lisäksi myös ratkaisuja mm. valaistukseen ja mekanismeja keittiöiden ja muiden tilojen toimivuuteen. Omien Savo-tuotteiden lisäksi tuotemallistoon kuuluu muitakin huippumerkkejä Euroopasta. Jos olisi mahdollisuus valita jotain ihan uuteen keittiöön, jossa ei olisi valmiiksi aseteltuja raameja niin kääntyisin Savon puoleen ja tutustuisin mm. uusiin liesitasoihin. Taikka sitten päätyisin valitsemaan jotain upeasta *Elica Collection by Savo tuotevalikoimasta, jonka tuotteet löydät yhtälailla Liesikupu.fi valikoimasta kuin suoraan Savolta.

Sitä ei edes ennen tätä tajunnut kuinka paljon vaihtoehtoja keittiön yhteen oleellisimpaan toimintoon eli ilmanvaihtoon on tarjolla. Liesituuletinta valitessa oleellista on mm. juuri tieto, että onko asunnossa huippuimuri ja ohjaako tuuletin ilmanvaihtoa myös kodin muissa tiloissa. Tällöin tarvitaan liesituuletin, jossa on huippuimurin tehonsäätö ja säätöventtiili, jolloin tarvittaessa ilmanvaihtoa voi tehostaa kosteiden tilojen osalta ja muiden huoneiden ilmanvaihtoa tasapainottaa. Juuri niin kuin meidän tapauksessa oli kyse. Itselleni nämä tekniset asiat ovat (tai ainakin olivat) lähinnä hepreaa, mutta onneksi mieheni ja Liesikupu.fi väki pelastivat tässä kohtaa ja meillekin päätyi ihan juuri se oikea malli.





Meille sopiva malli oli tosiaan *Savo PHV-2605-S säätöventtiilillä 50cm RST LED 95621 , joka on kalusteisiin asennettava huomaamaton ulosvedettävä liesituuletin. Kun ruokaa ei valmisteta liesituuletin on hyvin huomaamaton osa keittiötä, mutta ruuan valmistuksen aikana ilmanvaihtoa saa tehostettua vetämällä lipan esiin. Tällöin saa myös napsautettua valon päälle taikka sitten valon saa säädettyä päälle niin, että se syttyy automaattisesti, kun lippa vedetään esiin.  Lipan takaa paljastuu myös sähkötoiminen ajastettu säätöventtiili, jolla ilmanvaihtoa saa tehostettua tunnin ajaksi. Jo näin muutamien päivien käytön jälkeen voin sanoa olevani todella tyytyväinen uuteen liesituulettimeen. Sen voisi sanoa tuoneen meidän keittiön tähän päivään. Nyt on todella ilo vetää jouluvermeet päälle ja ryhtyä jouluvalmisteluihin. 














Kommentit