Siirry pääsisältöön

Aakkosetkakku ja perusresepti moussekakkuihin

Heipä hei!

Varsin on hiljaista ollut täällä blogin puolella viime aikoina. Tekeminen on niin vahvasti siirtynyt tuonne Instagramin puolelle, että melkein välillä ihan unohtaa, että tällainen blogikin on olemassa. Moni seuraajistani toivoikin enemmän reseptejä juuri Instagramin puolelle, koska ei juurikaan enää välttämättä lue blogeja ja siellä reseptit on helppo tallentaa itselleen muistiin.

Toisinaan jotkin reseptit ovat taas niin pitkiä ja silloin mieluummin kirjoittelen ne tänne blogin puolelle.

Viikonloppuna tekemäni Aakkosetkakku herätti värikkyydellään paljon ihastusta ja hieman reseptin perään kyseltiin. Itse en ihan täysin tyytyväinen ollut maun puolesta kakkuun, mutta ajattelin, että nyt on hyvä paikka kertoa ihan yleisesti perusreseptini mousse- ja juustokakkuihin ja siinä samassa antaa resepti Aakkosetkakkuun. 

Itse käytän tätä perusreseptiä niin täytekakkujen väliin kuin moussekakkuihin. Kun opettelee tämän hyvän perusreseptin, voi sitä muokata loputtomiin, eikä oikeastaan enää tarvitse muita reseptejä... tai itse en ole ainakaan tarvinnut. 

Perusreseptiin tulee 2 dl vispikermaa, 200 g maustettua rahkaa tai tuorejuustoa (maustettu tai maustamaton), 200 g tai 2 dl marjoja/hedelmäsosetta tai sitten 150-200 g suklaata, tomusokeria oman maun mukaan ja liivatetta sekä nestettä, joka on maitoa tai mehua. 2 liivatetta tarvitsee 1 rkl nestettä. 

Täytekakkujen täytteissä käytän yleensä aina 1-2 liivatetta vähemmän kuin mousse- tai juustokakuissa. 

Esim. puolukkatäyte moussekakkuun menisi näin: 2 dl vispikermaa, 200 g vaniljarahkaa, 200 g puolukoita soseutettuna, noin 3 rkl tomusokeria, 5 liivatetta ja 2,5 rkl maitoa. 

Oikeastaan kun pidät mielessäsi 2+2+2 säännön, niin loppu on varioitavissa. Mutta sitten voidaankin mennä itse kuvissakin näkyvään Aakkosetkakkuun. Tässäkään en anna tarkkaa määrää tomusokerin määrästä, koska toinen saattaa tykätä makeammasta kuin toinen ja tarvitsee sokeria täytteeseen enemmän kuin toinen. Mutta sellainen noin 2 rkl on hyvä laittaa ensin ja sitten maistelun jälkeen tarvittaessa lisätä. 





Aakkosetkakku (12-15 palaa)

pohja

250 g Oreoita
75 g voita sulatettuna

valkosuklaatäyte

2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa (Valio)
145 g valkosuklaata (Panda)
tomusokeria
2 liivatetta (Meira)
1 rkl maitoa
vihreää pastaväriä

appelsiinitäyte

2 dl vispikermaa
200 g appelsiinirahkaa (Valio)
1 appelsiinin kuori 
tomusokeria
3 liivatetta
½ appelsiinin mehu
punaista pastaväriä

ananastäyte

2 dl vispikermaa
200 g vaniljarahkaa (Valio)
2 dl ananassosetta (Bonne)
tomusokeria
5 liivatetta
2,5 rkl maitoa tai ananasmehua
keltaista pastaväriä

koristeluun

Aakkoset All Sorts lakuja

Ohje

Hienonna keksit käsin tai koneella hienoksi muruksi. Lisää joukkoon sula voi ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoan (24cm) pohja leivinpaperilla, voitele reunat öljyllä ja tomusokeroi tai käytä reunakalvoa. Levitä ja painele keksimuru vuoan pohjalle. 

Valmista valkosuklaatäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa joko mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa vispikerma löysäksi vaahdoksi. Notkista tuorejuusto toisessa kulhossa ja lisää joukkoon tomusokeria ja pastaväri. Kuumenna maitotilkka lasissa mikrossa ja lisää liivatteet kuumaan maitoon. Lisää tuorejuuston joukkoon valkosuklaa ja liivateseos ja sekoita nopeasti käsin vispilällä sekaisin. Lisää lopuksi kerma ja kääntele täytteen sekaan. Kaada täyte keksipohjan päälle ja laita kakku jääkaappiin tunniksi.

Valmista tämän jälkeen appelsiinitäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma löysäksi vaahdoksi. Laita toiseen kulhoon rahka, tomusokeri, appelsiininkuori ja pastaväri ja sekoita sekaisin. Purista puolikkaan appelsiinin mehu lasiin ja kuumenna mikrossa. Lisää lasiin liivatteet ja kaada rahkaseoksen joukkoon ja sekoita nopeasti sekaisin. Lisää kerma ja kääntele joukkoon. Lisää täyte valkosuklaatäytteen päälle ja laita taas tunniksi jääkaappiin. 

Lopuksi valmistetaan ananastäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma jälleen löysäksi vaahdoksi. Laita toiseen kulhoon rahka, ananassose, tomusokeri ja pastaväri ja sekoita sekaisin. Kuumenna neste mikrossa ja lisää liivatteet. Kaada seos rahkaseoksen joukkoon ja sekoita vispilällä sekaisin. Lisää lopuksi kerma. Kaada täyte appelsiinitäytteen päälle ja anna kakun hyytyä useita tunteja/yön yli jääkaapissa.

Valmis kakku koristellaan karkeilla. 

Kommentit