Kesä ja jäätelö


Sitä voisi tehdä itsetehtyä jäätelöä ympäri vuoden, mutta kummasti asian muistaa vasta näin kesällä lämpöisten kelien koittaessa. Itselläni ei ole jäätelökonetta käytössä, joten teen jäätelöni hyväksi ja helpoksi todetulla kolmen raaka-aineen ohjeella. Määriä olen vaihdellut tässä viime aikoina joka kerta, eikä maussa taikka koostumuksessa ole mielestäni ollut juurikaan eroja. Joten laitettakoon tähän hyvä ja kompakti ohje, jonka saa mahdutettua kerralla litran vetoiseen pakastusrasiaan. 

Kun jäätelön tekee itse, on makumaailma rajaton. Jokainen voi siis loihtia perusreseptiä noudattaen oman makuisensa jäätelön. Alla on muutamia omia suosikkejani, joista viimeisin laku on mukailtu Masussa makeaa- blogin reseptistä. Mikäli käytössä ei ole glokoosisiirappia, voit jättää sen ihan hyvin pois. Ohje toimii hyvin ilman sitäkin. 

Jäätelöpohja

3,5 dl vispikermaa
½ prk makeutettua maitotiivistettä (=kondensoitu maito)
loraus glukoosisiirappia

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää joukkoon maito ja siirappi ja sekoita. Laita pakastusrasiaan ja pakasta väh. 8 tuntia.

Erilaisia makuvaihtoehtoja. Eli lisää ainekset vain perus jäätelöpohjaan ennen pakastamista.

Rockyroad

3 rkl kaakaojauhoa
pieniä vaahtokarkkeja
suolapähkinöitä
erilaisia suklaita

Oreo

120g Oreo keksejä tai vastaavia

Murskaa osa oreoista ihan hienoksi ja jätä osa isommiksi paloiksi.

Laku

1 ps hopeatoffeeta
½ dl kermaa

Ota n. kymmenen karkkia erilleen ja paloittele pieniksi paloiksi. Sulata loput karkeista yhdessä kerman kanssa lakukastikkeeksi joko mikrossa tai kattilassa liedellä. Sekoittele lakukastike ja lakupalat jäätelöön. 





Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: