Lasten kanssa
Mikä onkaan sen ihanampaa kuin olla kotona ja nauttia pienten lastensa kanssa arjesta, Nähdä heidän kasvavan ja oppivan uusia taitoja päivittäin. Itkevän ja nauravan milloin minkäkin takia.
Ainahan kaikki ei ole ihan yhtä juhlaa ja ihanaa kuin yllä mainittu. Elämä kahden lapsen kanssa on välillä ollut itselle kaikkea muuta kuin ihanaa. Muutaman kerran tässä puolen vuoden aikana on tullut niitä mie romahan hetkiä, mutta niistä on päästy yli.
Rakastan kotona olemista ja sitä, että saan olla lasten kanssa. Olen vain myötänyt itselleni, että välillä päivät ovat vain täyttä selviytymistä tunnista toiseen, vaikka aiemmin inhosin tuota selviytymis- sanaa. Lähinnä kyse on väsymyksestä, joka itselleni aiheuttaa hermostuneisuutta, josta lapset (etenkin vanhempi) saavat kärsiä äidin kiukuttelulla. Kun olen väsynyt en vain yhtään jaksaisi sitä, ettei meidän neiti tee niin kuin minä tahdon. Sitten tulee välillä purtua hammasta, ettei ihan kaikesta räjähtäisi. Niinä päivinä myös kodin kaaos saa itseni todella huonolle tuulelle. Täytyy myöntää, etten ole perinyt äidiltäni siivousintoa. Siivoan kyllä, mutta useimmiten meidän koti näyttää kuitenkin siltä, että vähintäänkin pyörremyrsky olisi ohittanut talon. Ehkä kahden pienen lapsen kanssa kotia on mahdotonkin pitää koko ajan siistinä, kun sitä mukaa kun on ehtinyt järjestellä tavaroita paikalleen niin isompi on jo levittänyt osan takaisin. Pienempi ei vielä osaa liikkua, joten ei pysty vielä osallistumaan lelujen levitykseen.
Pienempi vaatii kyllä paljon huomiota muuten, koska ei juurikaan viihdy itsekseen missään. Ihan vauvasta asti päivät ovat olleet itkuisia. Tämän vuoden puolella sitten kävin lääkärin juttusilla ja päädyttiin rajaamaan allergioita pois. Nyt olen siis ollut jo useamman viikon munattomalla ja maidottomalla ruokavaliolla. Ensi viikolla tehdään vihdoin maitoaltistus ja sitten ollaan viisaampia ainakin tuon maidon suhteen. Tämä ruokavalio on kyllä tähän asti auttanut ja itkuisuus on vähentynyt. Nyt taas toisaalta ensimmäisen hampaan tulo taitaa kiukuttaa meidän pikku miestä.
Monesti päivän aikana en siis ehdi juurikaan leikkiä isomman kanssa, koska pienempi on jatkuvasti syliä vailla. Päiväunien aikaan ehtii onneksi keskittyä neitiinkin, mutta silloinkin yleensä on jotain siivousta, pyykinpesua tai ruuanlaittoa vuorossa. Neiti onkin viime aikoina katsonut liikaakin tabletilta lastenohjelmia, koska se toimii meillä erinomaisena "lastenvahtina" silloin kun itsellä on muuta. Valitettavan vähän myös ulkoilemme, vaikka lasten kai kuuluisi päivittäin ulkoillakin... Näistäkin tunnen huonoa omaatuntoa, koska monesti isompi on vain istunut koko päivän sohvalla ja katsonut lasten ohjelmia.
En halua tässä nyt mitenkään valittaa siitä, kuinka rankkaa äitiys on... Halusin lähinnä kirjoittaa omista tuntemuksistani ja siitä millaista arki meillä tällä erää on. Välillä on helpompaa ja välillä itkettää, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle, mutta niin se varmaan on muillakin. Enkä nyt sen kummemmin halua valittaa.. en vaihtaisi tätä mistään hinnasta poiskaan... Elämä on nyt tätä ja huomenna jo helpompaa.
Millaisia mietteitä muilla äideillä on?
Ainahan kaikki ei ole ihan yhtä juhlaa ja ihanaa kuin yllä mainittu. Elämä kahden lapsen kanssa on välillä ollut itselle kaikkea muuta kuin ihanaa. Muutaman kerran tässä puolen vuoden aikana on tullut niitä mie romahan hetkiä, mutta niistä on päästy yli.
Rakastan kotona olemista ja sitä, että saan olla lasten kanssa. Olen vain myötänyt itselleni, että välillä päivät ovat vain täyttä selviytymistä tunnista toiseen, vaikka aiemmin inhosin tuota selviytymis- sanaa. Lähinnä kyse on väsymyksestä, joka itselleni aiheuttaa hermostuneisuutta, josta lapset (etenkin vanhempi) saavat kärsiä äidin kiukuttelulla. Kun olen väsynyt en vain yhtään jaksaisi sitä, ettei meidän neiti tee niin kuin minä tahdon. Sitten tulee välillä purtua hammasta, ettei ihan kaikesta räjähtäisi. Niinä päivinä myös kodin kaaos saa itseni todella huonolle tuulelle. Täytyy myöntää, etten ole perinyt äidiltäni siivousintoa. Siivoan kyllä, mutta useimmiten meidän koti näyttää kuitenkin siltä, että vähintäänkin pyörremyrsky olisi ohittanut talon. Ehkä kahden pienen lapsen kanssa kotia on mahdotonkin pitää koko ajan siistinä, kun sitä mukaa kun on ehtinyt järjestellä tavaroita paikalleen niin isompi on jo levittänyt osan takaisin. Pienempi ei vielä osaa liikkua, joten ei pysty vielä osallistumaan lelujen levitykseen.
Pienempi vaatii kyllä paljon huomiota muuten, koska ei juurikaan viihdy itsekseen missään. Ihan vauvasta asti päivät ovat olleet itkuisia. Tämän vuoden puolella sitten kävin lääkärin juttusilla ja päädyttiin rajaamaan allergioita pois. Nyt olen siis ollut jo useamman viikon munattomalla ja maidottomalla ruokavaliolla. Ensi viikolla tehdään vihdoin maitoaltistus ja sitten ollaan viisaampia ainakin tuon maidon suhteen. Tämä ruokavalio on kyllä tähän asti auttanut ja itkuisuus on vähentynyt. Nyt taas toisaalta ensimmäisen hampaan tulo taitaa kiukuttaa meidän pikku miestä.
Monesti päivän aikana en siis ehdi juurikaan leikkiä isomman kanssa, koska pienempi on jatkuvasti syliä vailla. Päiväunien aikaan ehtii onneksi keskittyä neitiinkin, mutta silloinkin yleensä on jotain siivousta, pyykinpesua tai ruuanlaittoa vuorossa. Neiti onkin viime aikoina katsonut liikaakin tabletilta lastenohjelmia, koska se toimii meillä erinomaisena "lastenvahtina" silloin kun itsellä on muuta. Valitettavan vähän myös ulkoilemme, vaikka lasten kai kuuluisi päivittäin ulkoillakin... Näistäkin tunnen huonoa omaatuntoa, koska monesti isompi on vain istunut koko päivän sohvalla ja katsonut lasten ohjelmia.
En halua tässä nyt mitenkään valittaa siitä, kuinka rankkaa äitiys on... Halusin lähinnä kirjoittaa omista tuntemuksistani ja siitä millaista arki meillä tällä erää on. Välillä on helpompaa ja välillä itkettää, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle, mutta niin se varmaan on muillakin. Enkä nyt sen kummemmin halua valittaa.. en vaihtaisi tätä mistään hinnasta poiskaan... Elämä on nyt tätä ja huomenna jo helpompaa.
Millaisia mietteitä muilla äideillä on?
Kommentit
Lähetä kommentti