Kuumakoira

Olet varmasti kuullut hod dogista ja syönytkin sellaista. Mutta oletko kuullut kuumastakoirasta? Kuumakoira on nokialaisten ylpeys siinä missä mustamakkara tamperelaisten. Kuumakoira on saanut alkunsa hieman vahingossa 1960-luvulla, kun paikallinen grilli keksi laittaa " vanhentuneet" sokerimunkit höyryyn ja väliin päätyivät makkaran palat, jotka muuten olisivat löytäneet tiensä roskikseen. Kuumakoira on siis alkujaan ollut varsinaista hävikkiruokaa. Nykyään tätä kuumikseksi tai koiraksikin kutsuttua grilliherkkua saa varmasti jokaisesta grillistä Nokialla ja Tampereellakin sitä on tavattu... ties missä muualla. 

Kuumakoira on siis yksinkertaisuudessaan sokerimunkki, jonka väliin tulee makkara ja tietysti grillistä ja syöjästä riippuen myös erinäinen määrä lisukkeita. Tätä suolaisen ja makean liittoa maistoin ensimmäisen kerran viime kesänä ja vaikken ihan faniksi heti julistautunutkaan, niin päähäni jäi muhimaan ajatus tehdä kuumiksia ihan itse. 

Ja tällä viikolla päätin varsin vilkkaasti ryhtyä toimeen, sillä kansainvälistä kuumakoirapäivää vietetään huomenna 15.3.2019. Tätä juhlapäivää on vietetty vuodesta 2008 alkaen. Päivän aikana grillit täällä Nokialla käyvät varmasti kuumina kuumiksista. 

Mitenkäs sitten tämä oma versioni. En juurikaan välitä perinteisistä grilliruuista, jossa suurta roolia näyttelevät lisukkeet kuten sipuli ja kurkkusalaatti. Halusin luoda jotain ihan uutta kuumankoiran ympärille ja päädyin tekemään koiralle itämäisen kaalilisäkkeen, joka toimi todella hyvin. Lisäkkeen voi tehdä hyvissä ajoin edellisenä päivänä, jotta se ehtii maustua kunnolla. Väliin päätyi jopa korianteria, joka on suuri inhokkini ja maistuu mielestäni saippualta. Mutta tiedättekö mitä... jopa korianteri upposi ilman irvistyksiä kuumankoiran välissä. 

Tätä herkkua kannattaa kokeilla... jos ei nyt kotikeittiössä niin seuraavan kerran, kun matkan suuntana on Nokia. 





Kuumatkoirat 12 kpl

Munkkitaikina

2½ dl maitoa
1 ps kuivahiivaa
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
ripaus suolaa
1 kananmuna
7 dl vehnäjauhoja
100 g pehmeää huoneenlämpöistä voita

Kypsentämiseen 

1l rypsiöljyä

Päälle

erikoishienoa sokeria

Lämmitä maito 42 asteiseksi ja sekoita maidon joukkoon sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna. Lisää joukkoon suurin osa jauhoista ja kuivahiiva. Sekoita. Lisää joukkoon voi ja loput jauhoista ja vaivaa taikina hyvin joko käsin tai yleiskoneella. Anna taikinan kohota liina alla väh. tunnin verran.

Kun taikina on kohonnut, vaivaa sitä pöydällä, tee pötkö ja jaa 12 yhtä suureen palaan. Pyörittele palat ja tee niistä pitkulaisia. Anna kohota liinan alla puoli tuntia.

Kuumenna öljy kattilassa 180 asteiseksi ja paista munkit kypsiksi öljyssä kaksi kerrallaan. Nosta valmiit munkit talouspaperin päälle hetkeksi valumaan ja sokeroi tämän jälkeen kevyesti. 


Itämainen kaalilisäke

1 porkkana
1/4 pienestä kaalista
1 valkosipulin kynsi
1 cm pala inkivääriä
½ punainen chili
1 dl vettä
½ dl sokeria
½ dl etikkaa
½ tl suolaa

Raasta porkkana ja suikaloi kaali ohuiksi suikaleiksi ja laita kulhoon. Raasta valkosipulin kynsi ja inkivääri kattilaan. Silppua chili ja lisää kattilaan. Laita kattilaan myös vesi, sokeri, etikka ja suola. Kiehauta liemi kattilassa niin, että sokeri on kokonaan sulanut. Lisää liemi kulhoon kaalin ja porkkanoiden joukkoon ja sekoita. Anna lisäkkeen maustua vähintään kaksi tuntia, mielellään yön yli. 

Lisäksi

makkaraa, punaista chiliä viipaloituna ja tuoretta korianteria


Halkaise munkki, laita väliin joko lämmitetty tai höyrytetty makkara tai makkaran puolikas, lisää päälle lisukkeet ja nauti. 


Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: