Siirry pääsisältöön

Ruis-porkkana donitsit

Olen viime aikoina käyttänyt leivonnassa paljon ruisjauhoja ja näin vapun alla oli aivan pakko testata, että kuinka ruisjauhoista saa aikaan uunissa paistettavia donitseja. Ja kyllä vaan toimi. Nämä ruis-porkkana donitsit versioivat tuttua porkkanakakkua ja pellillinen olisi hävinnyt kerralla lasteni ja itseni suuhun, jos en olisi hieman rajoittanut herkuttelua. Tämä herkku on aivan verraton vappuna.




12 kpl

1 kananmuna
1 ½ dl maitoa
½ dl rypsiöljyä
2 dl ruisjauhoja
½ dl saksanpähkinäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
½ tl inkivääriä
½ dl saksanpähkinärouhetta
70 g raastettua porkkanaa

Sekoita kulhossa keskenään kananmuna, maito ja öljy. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa ja yhdistä seokseen siivilän läpi. Sekoita vain että ainekset sekoittuvat tasaisesti. Lisää lopuksi pähkinärouhe ja porkkanaraaste ja sekoita tasaiseksi. Voitele donitsipellin kolot huolellisesti joko öljyllä tai voilla. Kaada taikina pursotinpussiin ja pursota kolot puolilleen. Paista uunissa 200 asteessa 10 minuuttia. Anna jäähtyä. 

Kuorrutetta varten sekoita keskenään tuorejuusto ja tomusokeri. Levitä kuorrute donitsien päälle ja koristele halutessasi. Enjoy!

Kommentit