kotiliesi

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Puuhastelua

Tänään on tullut tehtyä kaikkea kivaa töiden jälkeen. Olen askarrellut, leiponut, opetellut uusia juttuja ja syönyt suklaamunia. Kindereissä on tänä vuonna keräilysarjana happy hippo- hahmoja ja luultavasti ajattelette nyt, että olen lapsellinen, mutta ajattelin kerätä koko sarjan. Saan syödä paljon ihanaa Kinder-suklaata ja fiilistellä menneitä aikoja. Ala-asteella sitä tuli meinaan aina kerättyä koko sarja Kindereistä... muistan ainakin krokotiilit... Että sellaista.













Omena-kanelipitko oli kokeilu, mutta maku ei ollut ehkä niin hyvä kuin kuvittelin. Mut kokeilemallahan sitä oppii vaan paremmaksi leipuriksi :)



Mitäs muuten tykkäätte, onko isot vai pienet kuvat parempia?

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Mainoksen uhri

Postiluukusta kolahti tänään Ärrän mainos, jossa oli kuva uudesta Ben&Jerry´s jäätelöstä. Pakkohan sitä oli saada. Onneksi on Ärrä lähellä.



Ja hyvää oli, en tosin tiedä pidinkö jäätelössä olevasta aika suolaisestakin maapähkinävoista kauheasti. Mutta Ben&Jerry´s jäätelöt ovat kyllä ehdottomasti suosikkijäätelöitäni, lempimakua en osaa edes sanoa. Niissä on ihanan paljon sattumia ja mikä parasta, suklaata...

Päädyinkin katselemaan Ben&Jerry´s sivuille ja K-kauppoihin tullutta uutuutta Half Baked on pakko maistaa jossain vaiheessa. Jäätelössä on vanilja- ja suklaajäätelön joukossa brownien ja suklaapikkuleipätaikinan paloja... Kuola valuu jo suusta.

Mut voisko joku kertoo, et miten mä saan aina sitä suklaata vaatteilleni, kun sitä syön?

Kerrankin kävi säkä

Olin vähän aikaa himoinnut Vero Modan leveähelmaista trikoopaitaa, jossa on kiva hillitty kuosi. Olin kuitenkin jättänyt paidan kauppaan, koska ajattelin kerrankin, että olen ostamatta, vaikka hinta 16,95 ei paha olisi ollutkaan. Perjantaina poikkesin kauppakeskus Veskan Vero Modaan, jossa oli erinäisiä tarjouksia (Veskassa oli jotkut tarjouspäivät käynnissä) ja siellä oli tuo himoitsemani paita tarjoushintaan 9,95. Tottakai paita lähti mukaani. Kerrankin oli kannattanut jättää jotain ostamatta ensimmäisellä kerralla. Ainoa pulma oli enää olisinko ottanut paidan harmaana vai valkoisena. Kesä mielessä päädyin valkoiseen ja kuvassa olevassa asussa sitä on sitten pari päivää tullut oltua. Veikkaan, että paidasta tulee yksi suosikeistani.



Vähän se harmaakin mielessä vielä kummittelee...

Kuvan asussa viihdyn muutenkin hyvin ja se kuvastaa ehkä parhaiten sitä tyyliä, josta tällä hetkellä pidän eniten eli kun asusta löytyy farkkuleggarit, löysähkö paita/tunika, huivi ja saapikkaat niin se on sitä ominta minua.

Pienistä asioista iloiseksi

Monesti sitä tulee ihan pienistä asioista iloiseksi. Tänään iloin aiheita ovat olleet junamatka (juna oli kerrankin ajoissa ja matkaseurana oli rakas ystäväni), liittymän vaihto ja pieni lahja ystävältäni.



Ystäväni oli nähnyt kauhean vaivan ja askarrellut aivan uskomattoman ihania pikkuisia makeispaketteja virpojia varten... Eikä kukaan ollut käynyt. No tämä oli toisaalta minun onneni, koska sain sellaisen tänään aamulla. Ainoa pulmani vain on tällä hetkellä, etten mitenkään raaskisi tuhota tuota pakettia, mutta ne karkit himoittaa :)

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Mitäs sitä viikonloppuna...

...Olin koiranhoitaja lauantai päivän ja illalla oli tiedossa mukava ilta ulkona ystävien kanssa. Maaliskuussa on paljon sukulaisteni ja ystävieni syntymäpäiviä, joita on siis tullut juhlittuakin viimeiset kolme viikonloppua. Kakkua on siis ainakin tullut syötyä mahan täydeltä. Eilen siis oli juhlinnan aiheena ystäväni synttärit. Kerrankin sitä olisi jaksanut juhlia yömyöhälle, mutta kellojen siirto valitettavasti päätti illan tuntia liian aikaisin. Illan asuna toimi Vero Modan luottotunika Vilan leggareiden kanssa.





lauantai 27. maaliskuuta 2010

Vaatteita H&M:stä

Olin yläasteella, kun ensimmäinen H&M avattiin Tampereella. Sieltähän sitä tuli sitten teininä ostettua lähes kaikki vaatteet, koska tarjontaa oli ja hinnat olivat lompakolle ystävälliset. Sittemmin tyylini on muuttunut ja nykyään vaatteeni ovat pitkälti Vero Moda- Vila linjaa. Tietysti silloin tällöin löytöjä on jäänyt käteen henkastakin. Viimeisimmät suurimmat ostokseni olivat Jimmy Choon ja Sonia Rykielin H&M:lle suunnittelemista kokoelmista. Näiden kokoelmien myötä olen tavallaan löytänyt H&M:n uudelleen eli vaatteet ovat alkaneet jälleen näyttää kiinnostavilta. Garden Collection myötä myös kukkakuosit ovat alkaneet kiehtoa, vaikka en yleensä kovin kuosillisista vaatteista välitä. Tässä muutamia vaatekappaleita, jotka huolisin mieluusti vaatekaappiini... jos sinne enää mitään mahtuu.













perjantai 26. maaliskuuta 2010

Earth Hour

Huomenna klo 20.30-21.30 vietetään Maailman Luonnonsäätiön WWF:n organisoimaa Earth Houria, joka yleensä siis järjestetään maaliskuun viimeisenä lauantaina. Tarkoituksena on tunniksi sammuttaa kaikki valot ja ilmaista tätä kautta huolensa ilmastonmuutoksesta.

Ensimmäisen kerran valot sammuivat Australiassa vuonna 2007, jonka jälkeen tapahtumasta on tullut maailmanlaajuinen. Suomessa valonsa sammuttavat myös esim. Helsingin kaupunki, joka sammuttaa suurien rakennusten kuten Olympiastadionin tornin ja Finlandia-talon valot.

Ehkäisethän kanssani ilmastonmuutosta ja sammutat valosi huomenna tunniksi.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Liisa ihmemaassa

Tänään oli taas leffapäivä ja vuorossa oli Liisa ihmemaassa. Tosin ihan normaaliversiona, koska 3D:n ei enää lippuja saanut siinä vaiheessa, kun niitä varaili. Leffa oli ihan jees... En tiedä olenko mitenkään tuollaisten fantasialeffojen ystävä, itseeni uppoaa ennemmin romanttiset komediat.

Mutta ihmemaan innoittamana laitoin hieman väriä tänään päälle, tarkemmmin ottaen jalkoihin. Joskus pienillä jutuilla on kiva piristää itseään.




Mekko Vero Moda, huivi Sonia Rykiel H&M, polvisukat ja keltaiset leggarit ICON

Tänään oli jo huomattavasti parempi päivä kuin maanantaina. Silloin kun tuntuu, että ulkonäkö on enemmän kuin OK ja muutenkin menee ihan kivasti, niin kuvatkin onnistuu ihan tuosta vain sen enempää yrittämättä.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Eilen oli hyvä päivä, tänään ei niinkään

Eilen juhlittiin äitini ja ystäväni syntymäpäiviä ja kakkua sai syödä siis kaksinverroin. Asuksi valikoitui jälleen Guessin farkkuhame, joka sopii loistavasti kaikenlaisten paitojen seuraksi. Paita oli tällä kertaa omatekoinen, jonka juju on kaulalla oleva iso rusetti. 

  

Lahjat olivat tällä kertaa varsin samanlaiset eli molemmille päivänsankareille ilmestyi paketista Longchampin laukut.

Äidin luona oli tarjolla ruokaa ja valkosuklaa-lime kakkua. Ystäväni taasen tarjosi lakritsikakkua.Tänään päivä ei ole sitten sujunutkaan yhtä mukavissa merkeissä. Aamulla juna oli tunnin myöhässä ja kuumeinen olo on vaivannut koko päivän, eikä tää bloggerikaan suostu nyt yhteistyöhön. Parempaa huomista odotellessa...









lauantai 20. maaliskuuta 2010

Lauantai bisneksiä

Tänään on tullut hoidettua asioita. Hain esim. tauluni, jossa on nyt nätit valkoiset kehykset. Koska ilma oli pikkaisen nollan yläpuolella, uskalsin lähteä liikkeelle toppaliivillä, joka on mukavaa vaihtelua untuvatakille, jota on tullut pidettyä aika tiiviisti päällä viime kuukaudet.

 Farkut Gina Tricot, vaalea neule ja toppaliivi Peak Performance, laukku ja huivi Burberry

Nyt on koko ilta aikaa vain olla ja tiedossa onkin pari leffaa ja runsaasti herkkuja. Herkuttelu jatkunee huomennakin, koska tiedossa on parit synttärit.  

torstai 18. maaliskuuta 2010

Syksy mielessäin

Työni puolesta olen jo pitkään ajatuksissani ollut syksyssä 2010, vaikka juuri ja juuri on selvitty edellisestä syksystä, talvesta puhumattakaan. Tämän vuoksi ajattelin koota muutamia suosikkejani esitellyistä AW2010 ready-to-wear kokoelmista. Tässä siis:


3.1 Philip Lim


Anna Sui


Brian Reyes


Michael Kors


Michael Kors


Diane von Furstenberg


Burberry Prorsum


L.A.M.B.


Helmut Lang


Helmut Lang


Paul Smith Women


Blumarine


Blumarine


D&G


Iceberg


Jean Paul Gaultier


Mulberry

kuvat style.com

Itse vaatteet eivät välttämättä ole ollenkaan minun tyylisiäni, mutta jokin kuvissa herätti kiinnostuksen ja katselin niitä muita pidempään. Asukokonaisuudet antoivat siis hyvän ensivaikutelman. Helmut Langilla oli paljon hyviä juttuja, joilla voisin täydentää vaatekaappiani, vaikka mallisto olikin varsin synkkä. Michael Kors taas tarjosi ihanan muhkeita neuleita, jotka varmasti lämmittäisivät tällaista vilukissaa pakkasilla. Yleisesti catwalkit ensisyksyksi tarjosivat turkiksia, eläinkuoseja ja tehostevärejä: punainen, sähkönsininen ja keltainen. Kova sana olivat myös polvisukat, joita oli varsin monessa näytöksessä yhdistetty... no ihan kaiken kanssa. Vyötäröä korostetaan edelleen ohuilla tai paksuilla vöillä. Toivotaan vaan, että kesä tulee ennen seuraavaa syksyä... Tosin kun ulos katsoo tällä hetkellä, kesä tuntuu varsin kaukaiselta ajatukselta (lunta pyryttää taivaan täydeltä).

Breakfast at Tiffany´s (Sokos)



Loma on jatkunut tänään hyvän ruuan ja shoppailun parissa... Mitä sitä turhaan hyvää kaavaa rikkomaan. Olin heti aamusta liikenteessä, koska tähtäimessäni olivat yhdet avokkaat Sokokselta, mutta niiden sijaan käteen tarttuikin Vagabondin kangaskengät. Viime kesänä käytin niin paljon kangaskenkiäni, että niistä kului pohja puhki ja ne oli heitettävä roskiin. Täytyy toivoa, että Vagabondeista olisi iloa useammalle kesälle. Aamupala syötiin Sokoksen yläkerran kahviossa, mistä on mukava katsella Hämeenkadulle.









Kaapista löytyy nyt useammat kevät/kesä kengät, että ei voi muuta kuin odottaa, että se kesä sieltä joskus koittaa, jotta niitä pääsee käyttämäänkin.