Peltidonitsi (myös gluteeniton)

Kaipasitte jotain todella helppoa reseptiä, kun tuossa kolmisen viikkoa sitten kysyin teiltä toiveita vapuksi. Näiden toiveiden pohjalta syntyi peltidonitsi, josta onnistuu ihan yhtälailla gluteeniton versio.  

Monena vuonna on jo tehty donitseja uunissa paistaen käyttämällä donitsivuokaa, mutta jos ei omista donitsivuokaa eikä varsinkaan tykkää tai uskalla paistaa perinteisiä munkkeja rasvassa, niin peltidonitsi on vastaus.

Aineet sekaisin, vuokaan, paisto, voitelu, jäähdytys, kuorrutus haluamallaan tavalla ja valmista. Peltidonitsi on helppo leikata sopiviksi annospaloiksi. Tämä resepti säästää aikaa enemmän herkuttelulle, kun ei tarvitse käyttää aikaa esim. yksittäisten donitsien kuorruttamiseen ja koristeluun. Toki voit tällä ohjeella tehdä myös ne uunidonitsit donitsivuoalla. 

No mites sitten nimi peltidonitsi? Sekin tuli teiltä, kun näille vapun herkkupaloille kyselin nimiehdotuksia Instagramin puolella. Toki kannatusta saivat myös mm. vappupalat, mutta peltidonitsi oli suurimmalle osalle mieleen.

Peltidonitsin voi tavallisten donitsien tapaan kuorruttaa usealla tavalla ja itse olen ehtinyt kokeilla jo muutamaa eri vaihtoehtoa, joista rakas suolakinuski on ehdottomasti ollut paras. Kerronkin pohjan reseptin lisäksi sinulle kolme vaihtoehtoa kuorrutteeseen. 

Tämä on ainakin meidän tämän vuoden vappuherkku ja toivottavasti myös sun!

Vegaaninen vaihtoehto tälle löytyy blogin aiemmasta reseptistä täältä.

Ja mikäli kaipaat jotain hyvää näiden lisäksi, niin suosittelen kurkkaamaan viime vuoden juustonaksukakun reseptin taikka suolaisen makean rocky roadin reseptin

Ja hei! Muistathan seurata minua Instagramissa @pilvilinnan_anna Siellä takuusti lisää tästäkin herkusta. 






Peltidonitsi (myös gluteeniton)

0,5 dl rypsiöljyä

1,5 dl piimää

1 kananmuna

3 dl vehnäjauhoja (puolikarkea tai erikois) (TAI 3 dl Semper Fix Mix (ilman vehnätärkkelystä)+ 0,5 tl psyllium)

1 dl sokeria

0,5 tl ruokasoodaa

0,5 tl suolaa

0,5-1 tl kardemummaa


Voiteluun

50 g voita


Kuorruttamiseen

sokeria, kanelia


Kinuskikuorrute

1 dl kuohukermaa

1 dl fariinisokeria

50 g valkosuklaata

(sormisuolaa)


Tomusokerikuorrute

40 g voita

2 rkl maitoa

3 dl tomusokeria (puolet makutomusokeria ja puolet tavallista)

pastaväriä


Ohje

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Sekoita kulhossa keskenään kaikki aineet (sekoita nesteitä hiukan ensin ja lisää sitten kuivat aineet). Kaada taikina leivinpaperoituun vuokaan ja levitä tasaisesti (itsellä käytössä 18x25 cm silikoninen vuoka, jota ei tarvitse voidella/ paperoida). 

Paista uunin keskitasolla n. 12 minuuttia. Tikkuun voi jäädä koitettaessa muutama muru, tätä ei kannata paistaa liikaa. 

Ota valmis donitsipohja uunista ja kumoa heti esim. ritilälle kääretorttupohjan tapaan. Sulata 50 g voita ja voitele pohja kauttaaltaan. HUOM! Voitelu ei ole välttämätöntä, mutta mehevöittää pohjaa entisestään ja näin pohja pysyy mehevänä useamman päivän. 

Anna jäähtyä, jonka jälkeen voit kuorruttaa. (Kuorrute tulee voilla voidellulle puolelle=pohja)

Helpoimmalla pääset, kun ripottelet valmiin pohjan päälle sokeria ja kanelia. 

Voit myös valmistaa kinuskikuorrutteen. Kinuskikuorrute syntyy helpoiten ja nopeiten mikrossa. (Voit myös keittää kinuskin kattilassa.) Laita korkeareunaiseen mikronkestävään astiaan kuohukerma ja fariinisokeri ja kuumenna mikrossa 800W 2 min. Sekoita välissä ja jatka toiset 2 min. Sekoita vielä kerran ja jatka mikrossa vielä 1 min. HUOM! Mikroissa on eroja, joten tarkkaile kinuskia, joka voi olla valmis jo aiemmin (tai myöhemmin). Sekoita valmiiseen kinuskiin valkosuklaa. Anna jäähtyä ja paksuuntua hiukan ja levitä pohjan päälle. Halutessasi voit ripotella päälle vielä sormisuolaa taikka nonparelleja/koristerakeita.

Kolmas vaihtoehto on tomusokerikuorrute. Laita kattilaan voi ja maito ja kuumenna niin, että voi on sulanut. Lisää joukkoon tomusokeri ja mahdollinen väri ja sekoita. Anna hetki jäähtyä ja levitä pohjan päälle. Koristele halutessasi koristerakeilla. Käyttämällä erilaisia makutomusokereita saat tähän kuorrutteeseen runsaasti erimakuisia vaihtoehtoja. 


Kommentit

  1. sopiiko peltidonitsi pakastettavaksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Itse en ole ehtinyt testata pakastusta, kun kaikki on aina mennyt mitä on tehnyt, mutta vastaavia donitseja ilman kuorrutetta olen pakastanut joten uskon, että tämänkin voi hyvin pakastaa ilman kuorrutetta tai kuorrutteella.

      Poista

Lähetä kommentti

Voisit tykätä myös näistä: