kotiliesi
Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2019.

Kukkakaali-perunasalaatti

Tämä salaatti syntyi viime vuonna vähän vahingossa ja koska siitä tuli omasta mielestäni ainakin hyvää, niin tein sitä tarjolle meidän hääpäiväjuhlaan. Teemahan oli vappu ja tarjolle piti saada perunalaattia ja nakkeja. Itse en ole perinteisen perunasalaatin ystävä, mutta tämä oma versioni on kevyempi ja raikkaampi, joten sen takia tähän tykästyin. Ja koska nyt on käsillä toinen vuoden kohokohdista, jolloin nakit ja perunasalaatti tekevät kauppansa, niin on aika laittaa ohje teillekin.
Mutta siitä itse salaatin synnystä vielä. Osa teistä muistanee, että osallistuin vuonna 2017 Tupperware Culinary Stars kisaan jälkiruoallani ja voitin kisan silloin. Viime vuonna aiheena oli sitten alkuruoka ja olin jo hyvissä ajoin tehnyt päätöksen, etten lähde kisaan mukaan, koska olin sen jo voittanut. En ole myöskään mikään ruuanlaittaja, joten en kokenut aihetta omakseni. Halusin kuitenkin tsempata mukaan lähteneitä kollegoitani ja päädyin tekemään malliannoksia ja kuvia, joilla auttaa kavereita ide…

Keittiön uusi ilme

Kaupallinen yhteistyö Liesikupu.fi ja Savo Design&Technic Oy - sisältää mainoslinkkejä, jotka merkattu *


Elokuussa yhdestä viestistä lähti käyntiin ketju, joka johti lopulta viime ja tällä viikolla toteutettuun keittiön pieneen pintaremonttiin. Pitkään haaveissa ollut keittiön välitilan laattojen vaihto ja päätyseinän maalaus liitutaulumaalilla tuli tehtyä nyt samalla, kun vaihdoimme liesikuvun. Tosin täytyy heti alkuun myöntää, että paikoin kävi mielessä, että hermoja ei olisi koeteltu yhtään niin paljon, jos olisimme vain vaihtaneet liesikuvun. Tämä pieneltä tuntunut remppa ei mennyt niin kuin oli suunniteltu, mutta onneksi siitäkin selvittiin ihan kunnialla maaliin (mitä nyt muutama pikku homma olisi miehellä vielä edessä, bongaa kuvista yksi niistä) ja nyt kelpaa kokkailla uudistuneessa keittiössä.
Kun vähän alle yhdeksän vuotta sitten muutimme nykyiseen kotiimme, uusimme paljon kodin pintoja ja remontoimme alkuperäisessä kunnossa olleen keittiön kokonaan, paitsi ettemme vaihtane…

Omena-kaneli Aleksanterit

Yksi suosikki leivonnaisistani on Aleksanterinleivos. Nämä vaaleanpunaisella kuorrutuksella päällystetyt herkut houkuttelivat jo lapsena, kun äidin kanssa poikettiin kahvilassa. Monta kertaa tuli siis valittua kyseinen leivos, eikä viehätys ole poistunut mihinkään näin aikuisiällä. Kahviloissa ei ole tullut kuitenkaan näin aikuisiällä Aleksanterinleivoksia syötyä, mutta toisinaan olen leiponut niitä itse.
Nyt joulua vasten päätin tuunata tämän klassikon hieman jouluisempaan suuntaan ja kyllä vain on yhtä hyvää myös kanelilla ja glögillä maustettuna. Nämä postaukset ovat kiireiden keskellä jääneet luonnoksiin enkä enää muistanut millä mittasuhteilla tein tomusokerikuorrutteen, mutta uskon, että taitavina leipureina osaatte sen varmasti tehdä ilman tarkkoja mittoja. 
Wikipedia muuten tiesi kertoa, että leivosta on valmistettu 1800-luvun alusta lähtien ja nimensä se on saanut Venäjän keisari Aleksanteri I:n mukaan. 





Pohja
250 g voita 1 dl sokeria 1 kananmuna 2 tl kanelia 5 dl erikoisvehnäjauhoja

Glögileipä

Kaupallinen yhteistyö Liesikupu.fi -sisältää mainoslinkkejä, jotka merkattu *
Kuinka moni nauttii glöginsä höysteiden eli rusinoiden ja manteleiden kera? Tämä kolmikko päätyi leiväksi, jonka voi tarjota osana joulun juustotarjottimia, joissa leivän lisäksi tarjolla on juustoja, hedelmiä, pähkinöitä ja hilloja. Siis ihan parastahan on juustotarjotin ja vieläpä jouluna. Ennen aattoa monella saattaa olla edessä vielä pikkujouluja ja leivän voi leipoa aamulla ja ottaa mukaan ystävien luo, jos pikkujouluja vietetään ihan kaveriporukalla kotosalla. 
Parasta leivässä on sen helppo valmistus. Aineet sekaisin, kohotus yön yli ja aamulla paistaminen. Siinä samalla kun hoitelee perheen aamutoimet ja syö aamiaisen, voi paistaa leivän, eikä tarvitse edes herätä kauhean aikaisin. Helppous on itselle monesti avainsana leivonnassa ja se näkyy myös tässä ohjeessa. 
Itse nappaan siivun leipää ja laitan päälle jotain hyvää juustoa ja hedelmiä taikka hilloa ja istahdan keittiön pöydän ääreen suunnittelemaan…