13.12.2017 Jauheliha tex-mex piirakka

Olen ihastunut tähän kyseiseen jauhelipiirakkaan ja sitä onkin nyt jo muutamaan otteeseen tullut tehtyä, mikäli on ollut jotain illanistujaisia. Tällä kertaa kuvatkin ovat vain puolikkaasta piirakasta, koska unohdin täysin ottaa kuvat ennen ja illan hämärässä  otetut kuvatkin ovat... no ainakin tunnelmalliset.




Pohja

1x suolainen piirakkapohja

Täyte

400 g naudan jauhelihaa (10% tai alle)
1 ps taco-mausteseosta
1 pieni punainen paprika
100 g pakastemaissia
200 g kermaviiliä
3 kananmunaa
suolaa, pippuria
juustoraastetta

Valmista piirakkapohja ja levitä voidellun piirakkavuuan pohjalle.

Täytettä varten ruskista jauheliha pannulla ja mausta taco-mausteseoksella. Lisää joukkoon pieneksi kuutioitu paprika ja maissit ja kääntele muutama minuutti pannulla. Levitä täyte pohjan päälle. 

Sekoita keskenään kermaviili ja kananmunat ja mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Kaada seos tasaisesti täytteen päälle ja lisää lopuksi päälle juustoraastetta. Itse tykkään niin paljon juustosta, että tulen laittaneeksi sitä aina vähän liikaakiin, mutta määrän voit itse päättää juuri sinulle sopivaksi.

Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa n. 35 minuuttia.

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: