Vihreä kuula- kakku

Tänäkin jouluna blogin valtaa joulukalenteripostaukset, joita olen täällä kuumeisesti tehnyt viime viikkoina. Ihan ei ole vielä reseptiä joka päivälle, mutta eiköhän ideoita putkahtele sopivasti ennen aattoa, että saadaan kaikki "luukut" täytettyä. Nyt otan hieman jo ennakkoa joululeivonnaisten kanssa ja testailen tämän joulun hittiä.

Vihreät kuulat ovat tänä jouluna nimittäin ehdoton hitti, jota on hyödynnetty yhdessä jos toisessa leivonnaisessa. Itsekin hitistä innostuneena olen kokeillut muutamia juttuja, joissa olen hyödyntänyt kuulia. Kaikki ei ole aina ollut ihan priimaa ja voin sanoa, etteivät ne vihreät kuulat ihan joka soppaan sovi. 

Kun vihreitä kuulia alkoi näkyä tässä muutamia viikkoja sitten, tiesin heti mitä itse haluaisin kuulista kokeilla ja viime viikonloppuna oli sitten sopiva hetki testata hyydytettävää kakkua, johon tuli kiille vihreistä kuulista. Kiilteen tekeminen kuulista ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin olin kuvitellut, mutta kommelluksista huolimatta kakku oli maultaan onnistunut. Laiskempi kokki voi halutessaan jättää kiilteen tekemisen ja koristella kakun kauttaaltaan vihreillä kuulilla.





Pohja

150 g digestive-keksejä
50 g voita sulatettuna

Täyte

4 liivatetta
2 kananmunan valkuaista
½ dl erikoishienoa sokeria
2 dl vispikermaa
400 g vaniljatuorejuustoa
2 rkl sitruunanmehua

Kiille

1½ dl vettä
200 g vihreitä kuulia
tippa vihreää elintarvikeväriä
2 liivatetta

Pohjaa varten murskaa keksit monitoimikoneessa hienoksi ja lisää joukkoon sulatettu voi. Sekoita ja painele muruseos tiiviisti irtopohjavuokaan (20cm). 

Täytettä varten laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää loppuvaiheessa sokeri joukkoon ja vatkaa kauniin kiiltäväksi. Vatkaa vispikerma. Notkista tuorejuusto kulhossa. Kuumenna sitruunanmehu ja liota liivatteet mehuun. Sekoita liivateneste tuorejuuston joukkoon. Sekoita joukkoon valkuaisvaahto ja lopuksi varovasti nostellen vaahdotettu kerma. Laita täyte pohjan päälle ja laita kakku hyytymään jääkaappiin. Anna hyytyä ainakin kaksi tuntia ennen kiilteen lisäämistä.

Kiillettä varten mittaa kattilaan vesi ja vihreät kuulat. Anna kiehua hiljalleen miedolla lämmöllä levyllä niin kauan kunnes kuulat ovat sulaneet veteen. Tässä voi mennnä puolisen tuntia. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja lisää lopuksi kiilteen joukkoon. Lisää lopuksi tippa elintarvikeväriä vahvistamaan vihreää väriä. 

Kaada kiille kakun päälle. Lämmin kiille sekoittuu helposti täytteeseen, mutta saat tehtyä esim. coctailtikulla kauniin marmorikuvion kakun pintaan sekoittamalla täytettä ja kiillettä toisiinsa. Mikäli kiilteen antaa jäähtyä ennen täytteen päälle laittoa, se helposti jähmettyy, eikä sitä saa enää nätisti kakun päälle. 

Anna kakun hyytyä jääkaapissa ja koristele ennen tarjoilua vielä puolikkailla kuulilla. 

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: