kotiliesi

maanantai 1. elokuuta 2016

AJJAAdesign uniikit kanto- ja imetyskorut+ arvonta

* Blogiyhteistyö AJJAAdesign*

Eräs ystäväni on äitiyslomallaan alkanut tekemään silikonisia kanto-, imetys- ja purukoruja. Tytär ja pienet kaksospojat pitävät kotona vauhtia yllä ja arjessa on hetkittäin aikaa tehdä koruja. Alkuun koruja tuli tehtyä vain itselle ja muutamille ystäville, mutta äkkiä koruja alkoi olla yli oman tarpeen, jolloin syntyi AJJAAdesign. 

Korut ovat uniikkeja ja helpottavat äitien, isien ja isovanhempien arkea, kun pienet kädet saavat ihan luvan kanssa hypistellä ja pureskella niitä. Korut ovat turvallisia ja täyttävät jopa Eurooppalaisen lelustandardin EN71-1 vaatimukset. Koruja on siis aikuisille, mutta myös ihan lapsille aina 3- vuotiaasti ylöspäin. Lapsilla korut toimivat purukoruina, joka on parempi vaihtoehto kuin syödä muita leluja tai sormia.

Tämän vuoksi tilasin korut meidän poppoolle. Meidän poju kun edelleen syö jatkuvasti ihan kaikkea ja etenkin sormiaan. Suuhun laitetaan edelleen kaikki mahdollinen, vaikka ikää on jo lähemmäs se kolme vuotta. Toivottavasti tämä koru vähentää niin sormien kuin lelujenkin syöntiä. Ja koska poju sai omansa niin pikku neitikin halusi omansa, joten hänelle tilattiin vastaava tähtikoru vaaleanpunaisissa sävyissä. Korut ovat kauniita ihan pelkkinä koruinakin, joten itselleni sain kauniin ja hillityn korun, jonka värimaailman valitsin vaatteistani. 

Koruja on valmiita tai niitä voi tilata omien toiveiden mukaan. AJJAAdesign löytyy Facebookista ja Instagramista. 










Nyt minulla on ilo arpoa yksi AJJAAdesign koru teidän lukijoiden kesken. Osallistua voit jättämällä kommentin alle, jossa kerrot kolme väriä, jotka korussasi saisi olla. Lisäksi kannattaa käydä tykkäämässä AJJAAdesignista Facebookissa ja Instagramissa. Instagramissa olevat voivat osallistua myös siellä (tarkemmat ohjeet instassa) ja näin ollen tuplata mahdollisuutensa.




10 kommenttia:

  1. Tuollainen pinkki, v.punainen, valkoinen tähtikoru olisi nätti!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Musta, harmaa ja valkoinen olisivat valintani. Kiva arvonta :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  3. Väreinä tietty pinkki, valkoinen ja musta. ��

    VastaaPoista
  4. Valkoinen harmaa ja vaaleanpunainen ovat värini :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Pinkki, musta ja limenvihreä :)

    VastaaPoista
  6. Musta,turkoosi ja harmaa. Katibloga@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Turkoosi, harmaa ja valkoinen.

    Hiltsu

    VastaaPoista
  8. Tummansininen, pinkki ja vaaleanpunainen

    VastaaPoista
  9. Harmaa, vaaleanpunainen ja musta. Heidi.haansola@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Musta, sininen ja turkoosi.

    the_anzku (at) hotmail.com

    VastaaPoista