Vadelmajuustokakku suklaasydämellä

Tuleva ystävänpäivä on saanut minutkin ihan sekaisin tuolla keittiössä. Päähän putkahtelee jatkuvasti uusia ideoita, joita tekisi mieli testailla, mutta aika ei riitä... ja toisekseen niin kuka ne kaikki herkut syö? Toki nyt on oivallinen paikka kutsua ne ystävät kylään kahville ja kakulle. Ystävälle voisi tarjota vaikkapa tätä vadelmajuustokakkua, jonka sisältä löytyy mehevä suklaasydän. Kakussa on muutama työvaihe, jotka on hyvä tehdä jo edellisenä päivänä, joten kakkuun kannattaa varata aikaa jopa kaksi päivää, mikäli hyydyttää kakkua vielä yön yli. Kannattaa siis lukea resepti kokonaan, ennen kuin säntää tekemään ;)






Browniepohja (kirjasta Leivonnaisia herkkusuille)

200 g tummaa suklaata
175 g voita
325 g sokeria
130 g vehnäjauhoja
3 kananmunaa

Sulata voi mikrossa ja lisää sulaneen voin joukkoon suklaa. Suklaa sulaa näin lähes itsestään voin joukkoon. Lisää joukkoon sokeri ja sekoita hyvin. Lisää jauhot ja lopuksi kananmunat ja sekoita kunnes taikina on paksua ja kiiltävää. Paista pohja 24cm vuuassa 175 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia tai kunnes pinta hieman halkeilee, mutta sisus on vielä pehmeää. Jäähdytä pohja.

Suklaamousse

3 dl kuohukermaa
175 g maitosuklaata

Paloittele suklaa pieneksi. Kiehauta kerma kattilassa ja kaada suklaarouheen päälle. Anna olla n. 10 minuuttia, jonka jälkeen sekoita tasaiseksi ja laita jääkaappiin jäähtymään. Kun suklaaseos on kylmää, voit vatkata sen vaahdoksi. Voit tehdä seoksen edellisenä päivänä ja antaa sen kylmetä yön yli ja vatkata seuraavana päivänä.

Vadelmamousse

400 g vadelmia (pakaste)
1 dl sokeria
5 dl Flora Vanillaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
5 liivatelehteä
1½ rkl vettä

Laita vadelmat ja sokeri kattilaan ja keitä seosta noin 5 minuuttia, jotta vadelmat ovat pehmenneet ja seos on tasaista. Siivilöi seos, jotta saat vadelman siemenet pois. Anna vadelmakastikkeen jäähtyä kylmäksi. Tämän voit myös tehdä edellisenä päivänä. 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi. Sekoita keskenään vadelmakastike ja tuorejuusto ja lisää vaniljavaahtoon. Lisää lopuksi kuumaan veteen liotetut liivatteet. 

Kokoa kakku 28 cm vuokaan. Laita pohjimmaiseksi browniepohja. Levitä keskelle kerros suklaamoussea ja peitä lopuksi kerrokset vadelmamoussella. Hyydytä jääkaapissa mieluiten yön yli.

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: