torstai 31. joulukuuta 2015

Kohti vuotta 2016


Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta 
blogini lukijoille!

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kakkujen vuosi 2015

Tämä vuosi 2015 alkaa olla lopuillaan ja ihmetellen ja odotellen käyn kohti vuotta 2016. Se tuo eteen varmasti uusia tuulia. Itse en vain ole kovin hyvä ottamaan vastaan isoja muutoksia. Näin olisi hyvä. Se kun raha ei merkkaisi tässä elämässä niin paljon. Voisi tehdä asioita, joista oikeasti pitää ja joista on onnellinen. Antaa omille lapsilleen sen minkä itse on saanut. Mutta uutta saadakseen on joskus luovuttava vanhasta...

Aika käy niin nopeaan, että aika jonka on ajatellut olevan hyvinkin kaukana alkaa olla pelottavan lähellä. Sitä ennen kuitenkin palataan vielä tähän vuoteen, johon on mahtunut paljon paljon hyvää ja makeaa. Olen tehnyt tänä vuonna enemmän kakkuja kuin aiemmin ja olen saanut siinä suhteessa toteuttaa kädentaitojani. Kehitystäkin on tapahtunut. Voi niitä kakkuja muutaman vuoden takaa.. aikamoisia räpellyksiä vielä olivat. Vieläkin on varaa kehittyä ihan hurjasti. Mutta tässä kuvia tämän vuoden kakuista, jotka vähäisen bloggailun myötä ovat jääneet kokonaan julkaisematta. Instagramia seuraavat ovat toki nämä nähneet. Sinne olen ahkarammin päivitellyt kuvia tänä vuonna 2015. 

































sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Kotiäidille passelit kengät

* kaupallinen yhteistyö*

Olen surkea ostamaan kenkiä. Olen muun muassa etsinyt niitä täydellisiä talvikenkiä jo monta vuotta. Olenkin ostanut talvikenkiä, mutta mutta, eivät ne ne täydelliset ole olleet kuitenkaan. Tosin nykyajan talvi tuntuu vastaavan enemmän näitä syksykelejä, joten varsinaisille talvikengille ei niin tarvetta enää olekaan. Mistä johtuen itselleni syntyi kauhea tarve saada hieman kevyemmät kengät, jotka kestäisivät märkiä syyskelejä, mutta jotka olisivat myös kauniit ja kaupunkikelpoiset. Millään mohloilla vaelluskengillä kun en kaupunkiin asioille lähde. 

Ja sitten ne täydelliset kengät osuivat silmiini eräs ilta netissä surffaillessani. Kyse oli Pomarin maihareista, jotka olivat kauniit ja mikä parasta GORE-TEX®, joten sopivat niihin märkiin syys- ja talvipäiviin. Sitten tulikin vain eteen se haastavin osuus eli missä pääsisin kyseisiä kenkiä sovittamaan, sillä Pomarin verkkokaupassakin kengät olivat loppu. 


Takki- Didriksons
Huivi- pieces
Farkut- Object
Kengät- Pomar (saatu)



Pieni tiedustelu Pomarille ja siellä olikin niin ystävällisiä tonttuja liikenteessä joulun alla, että lähettivät minulle oman parin. Joulun yksi parhaista lahjoista saapuikin paria päivää ennen aattoa. Voin sanoa, että nämä kengät tulevat juurtumaan jalkoihini. Ovat hyvännäköiset ja ennen kaikkea mukavat jalassa.




Pomarista nimittäin tähän asti on itselläni ollut kuva "mummokenkiä" valmistavasta yrityksestä, mutta tarkempi silmäily mallistoon todisti jotain ihan muuta. Tyylikkäitä kenkiä myös näin nuorenpaan makuun. Pomarfin on vuonna 1960 perustettu suomalainen perheyritys, joka valmistaa kenkiä päivittäiseen käyttöön. Kengillä voit lähteä niin metsäretkille kuin kaupungille. Tarkoin valitut raaka-aineet ja suunnittelu takaavat, että kengät kestävät sesongista toiseen. GORE-TEX® kengät pitävät jalat myös kuivana säällä kuin säällä. Toimisto sijaitsee Pomarkussa ja itse kengät valmistetaan lähituotantona omassa tehtaassa Pärnussa. 

Näillä kengillä kelpaa nyt touhuila lasten kanssa puistoissa ja tarpeen tullen poiketa sinne kauppaan...Täydelliset siis kotiäidille. 




lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulun tunnelmia

Hih... Kerrankin ajoissa näiden postausten kanssa. Kukapa sitä enää alkuvuoden puolella viitsii lukea jouluisia juttuja. 

Tämä taisi olla nyt kolmas joulu, kun vietämme sen oman perheen kesken omassa kodissa. Sitä myöden on alkanut muodostua niitä omia perinteitäkin.. ainakin jossain määrin. Perinne on jo itsellä ollut lapsesta saakka katsoa Joulupukin kuumalinja ja kaikki lasten ohjelmat, joita aattona tulee. Itse en ole koskaan pukille soittanut, vaikka salaa olen siitä aina haaveillutkin. Pikku neitikin ilmoitti halunsa soittaa pukille hieman liian myöhään, joten eihän sitä enää langoille päästy ollenkaan. Ehkä ensi vuonna ollaan sitten ajoissa. 






Aamu aloitettiin riisipuurolla, jonka jälkeen katseltiin tv:tä ja käytiin saunassa lasten kanssa miehen ollessa töissä hetken aikaa. Saunasta piti päästä ajoissa pois, jotta näimme Lumiukon. Sekin on nähtävä joka vuosi. Tänä vuonna näin ekaa kertaa Lumiukon ja lumikoiran. Itse olen niin itkupilli, että itkuhan siinä meinasi päästä näitä katsoessa. 



Sitten syötiin hieman välipalaa ja poju päiväunille. Laiskottelua ja oleilua. Jouluruokaa söimme sitten puoli neljän aikaan, jotta saatiin syötyä sopivasti ennen pukin tuloa. Lapsille tämä ruoka ei sitten maistunutkaan. Ehkä se pukin tulokin hieman jännitti. Itse olen lapsena ollut sellainen jännittäjä, ettei siitä syömisestä tullut mitään aattona, kun ne lahjat oli mielessä. 

Ennen pukin tuloa saimme vieraaksi myös vanhempani ja pikkuveljeni. Loppuilta kuluikin sitten yhdessä oleillen ja niihin lahjoihin tutustuen. Kyllä niitä tänä vuonna taas tulikin. Olivat lapset olleet kiltteinä. Itsekin sain paljon mieluisia lahjoja, joista ainakin yhdestä myöhemmin lisää. 







Joulupäivästä on muodostunut varsinainen laiskottelupäivä ja instaa seuraavat näkivätkin jo, että joulupäivä=pyjamapäivä eli itse vietän joulupäivän täysin kotona pyjama päällä. Välillä voi hörpätä hieman glögiä ja syödä suklaata ja sitten jatkaa makoilua.

Tapaninpäivänä vierailemme sukulaisten luona, jolloin joutuu sitten jo pyjamankin vaihtamaan ihan kunnon vaatteisiin. 

Mukavaa tapaninpäivän jatkoa teille!