kotiliesi
Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2015.

Chunky Monkey Bites

Ben&Jerry`s jäätelöt ovat ehdottomasti jäätelöiden aatelistoa. Niissä on riittävästi sattumia omaan makuuni. Viime viikolla minttusuklaabrownieta tehdessäni törmäsin myös Chunky Monkey brownien ohjeeseen ja se jäi kummittelemaan päähäni. Chunky Monkey on siis yksi Ben&Jerry`s jäätelöiden mausta, joka pitää sisällään banaania, suklaata ja saksanpähkinää. Eilen aamuna oli sitten pakko aamiaisen jälkeen lähteä testaamaan, että mitä saa aikaiseksi, kun yhdistää banaania, suklaata ja saksanpähkinää... Ja tuloksena syntyi ihan kelpo Chunky Monkey Bites.




½ pellillistä

200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
½ dl siirappia
3,5 dl erikoisvehnäjauhoja 
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
1 banaani
70 g saksanpähkinöitä
80 g suklaata

Paloittele banaani, pähkinät ja suklaa isohkoiksi paloiksi. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen samalla koko ajan hyvin vatkaten. Lisää joukkoon siirappi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoit…

Minttusuklaa raakakakku

Palatakseni vielä makeisiin leivonnaisiin, joita tein pojumme 2-vuotis syntymäpäiville, niin ajattelin jakaa teille ohjeen minttusuklaa raakakakusta. Tein kakun, koska juhlijoiden joukossa oli eräs, joka tarvitse gluteenitonta ja minttusuklaabrownieta en uskaltanut lähteä vielä kokeilemaan gluteenittomana. Toki myös esim. pikkuveljeni on ihminen, joka ehkä haluaa välttää liikaa makeaa, joten tämä raakakakku oli siinä mielessä myös tehty. Kakku syntyi yhdistelemällä eri ohjeita. Raakasuklaa on mielestäni aika tyyristä ostaa kaupasta, joten ohjeeseen voi myös käyttää muuta tummaa suklaata. 




Pohja

2 dl pekaanipähkinöitä
8 taatelia
4 rkl raakakaakaojauhetta
2 rkl hunajaa

Täyte

90 g raakaminttusuklaata (tai muuta tummaa minttusuklaata)
n. 2 dl kookomaidon jähmettynyttä osaa (= 1 prk jähmettynyt osa) (jähmetä jääkaapissa muutama tunti)
2 rkl kookosöljyä
3 rkl raakakaakaojauhetta
1/4 vaniljatangon siemenet
7 taatelia

Hienonna blenderissä pekaanipähkinät hienoksi ja lisää joukkoo muut ainekset- Jauha tasa…

Retkellä

Itse olen kaupunkilaistyttö lähes henkeen ja vereen. Nautin huomattavasti enemmän, että saan kierrellä kaupoissa ja istahtaa teekupposen ääreen johonkin ihanaan kahvilaan kuin että rämpisin metsissä ötököiden armoilla. Tänä kesänä kuitenkin hieman innostui metsäänkin menemään, kun tajusin kuinka valtavasti läheisessä metsässämme on mustikoita. Kesän aikana kävin sieltä ihan vain muutamia leipomuksia varten poimimassa mustikoita ja tänään sitten pikku neidin toiveesta lähdettiin metsään ihan retkelle. 





Retkihän ei ole kunnollinen retki ilman eväitä, joten sellaiset toki pakattiin myös mukaan. Metsä on tosiaan ihan parin sadan metrin päässä kotoamme, joten pojunkin kanssa voi sinne lähteä ja matka ei tunnu mitenkään ylivoimaiselta. Polkuja pitkin kierreltiin tunnin verran ennen kuin sitten istahdimme eväitä syömään. Ja miten valtavasti niitä mustikoita siellä oli edelleen. Kyllä tuli aika monta kourallista syötyä ihan vain suoraan puskista. Elinvoimaa luonnosta parhaimmillaan. Puolukoita…

After Eight- browniet

Lainasin kirjastosta Leila Lindholmin Vielä yksi pala!-  leivontakirjan ja kirjasta osui silmiin eräs ohje, joka oli pakko kokeilla ja heti. Onneksi nuo pojun syntymäpäivät sattuivat sopivaan saumaan, jotta oli sopiva hetki leipoa tarjolle jotain hyvää. Minttusuklaa on aivan ihanaa, joten siitäkin syystä tämä minttusuklaabrowniesien ohje iski heti tajuntaan.





Ja aivan ihania niistä tulikin... tahmaisia ja suussa sulavia... Ja tässä ohje teillekin, jotta pääsette kokeilemaan. Alkuperäisessä ohjeessa kehotettiin käyttämään vaaleaa siirappia, mutta toimi ihan tavan siirapilla oikein hyvin. Lisäksi ohjeessa oli vain 200 g After eight-suklaata, mutta sitä tarvittiin kyllä paljon enemmän. 

1 pellillinen

350 g pehmeää voita
6 dl sokeria
3 dl kaakaojauhetta
1 dl siirappia
½ tl suolaa
6 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja

600 g After eight- minttusuklaapaloja

Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kaakaojauhe, siirappi ja suola. Lisää kananmunat yksitellen samalla koko ajan vatkaten. Kääntele…

Pojun synttärit

Pieni poikamme täytti jo 2-vuotta ja tätä juhlistettiin sunnuntaina sukulaisten ja kummien kera. Juhlat olivat oikein onnistuneet ja iloiset. Tarjoilut olivat myös oikein onnistuneet ja niitä oli sopivasti. Itse tuppaan aina tekemään liikaa kaikkea, mutta tällä kertaa en tehnyt kuin muutaman makean tarjolle ja se riitti ihan hyvin. 





Millainen poju meillä sitten juhli syntymäpäiväänsä? Aikas vallaton jos näin äidin mielipidettä kysytään. Lapset ovat erilaisia ja jokainen on omanlaisensa persoona, mutta väistämättähän sitä aina vertaa sisaruksia keskenään. Ja isosiskoonsa kun verrataan, niin poju on kyllä paljon villimpi tapaus. Kaikki mitä isosisko ei ole keksinyt tehdä niin on varmasti poju ehtinyt jo toteuttaa. On piiretty seinään ja sinne tänne muuallekin, on ehditty sotkea puoli kämppää kakkaan, on levitetty myslit olohuoneen matolle ja mitä näitä nyt on. Ja kun ei tuo poju usko minkäälaisia käskyjä. Vaikka kuinka koitat kieltää ja käskeä niin ei, hetken päästä ne myslit ovat taas s…