Arkea kerrakseen: maanantai

Facebookissa kiertää arkihaaste, jonka inspiroimana päätin sitten kuvailla tällä viikolla meidän arkea. Viime aikoina ei ole tullut juuri kuvailtua ja blogin päivittäminenkin on jäänyt, mutta koitanpa tsempata sen suhteen taasen. Ehkä se arki on vain kahden lapsen kanssa hieman hektistä ja aika vain lentää siivillä, että aikaa ei juuri jää millekään ylimääräiselle. Mutta palataan tähän hetkeen ja tähän päivään.

Herätys tuli siinä kuuden jälkeen ja puoli seitsemältä oltiin jo koko perhe ylhäällä. Mies lähti töihin ja me jäätiin lasten kanssa sitten puuhastelemaan aamutoimia. Ihan ensimmäiseksi täytyi laittaa kone pyörimään, kun vaippa oli pikku miehellä hieman falskannut ja peti märkä. Edelliset pyykit oli kuivuneet joten ne pois, jotta pikku neiti pääsi kylpyyn (kylpeminen on kivaa ja kylpeä pitäisi joka aamu ja ilta). Samaan aikaan sitten pikku miehelle aamupuuro, jotta nälkä ei pääse liian isoksi. Puuron syötettyäni käväisin itsekin suihkussa, jonka jälkeen vaatteet päälle ja meikkaus. Sitten itselle ja pikku neidille aamupalaa valmistamaan.







Kun aamupala oli lasten osalta syöty, niin oli oma vuoroni istahtaa pöytään ja nauttia aamupuuro kera Aamulehden. 



Tänään kerhoiltiin, joten sinne suuntasimme sitten aamiaisen jälkeen. Taas lähtö venyi ja liikkeelle pääsimme puoli kymmenen aikaan (tarkoitus oli lähteä yhdeksältä). Eteisessä piti vähän poseerata kameralle ennen lähtöä ja matka kerhoon taittui kävellen. Pikku neiti matkaa seisomalaudalla pikku miehen nukkuessa tyytyväisenä vaunuissa ekoja päikkäreitä. 




Saimme kerhoilla pikku neidin kanssa ihan rauhassa pikku miehen nukkuessa kerhon pihalla unia. Puoli kahdeltatoista lähdettiin ystävien seurassa kävelemään kotiin päin. Kotona puolen päivän aikaan oli sitten lounaan vuoro, ensin lapset ja sitten äiti. Posti oli tuonut uusimman Koti ja keittiö- lehden, jonka pikaisesti selasin siinä syödessäni. Ehdinpä hieman kesästäkin jo unelmoida.




Lounaan jälkeen ulkovaatteet päälle ja ilmapallon hakuun. Tähtäimessa oli Hello Kitty- pallo, joten hyvä, että sellainen löydettiin. Pikku mieskin sai omansa, vaikka moisesta mitään ymmärräkään. Kahden aikaan oltiin takaisin kaupoilta ja pikku hetken käytin kodin siivoamiseen eli pikainen imurointi ja pölyjen pyyhintä. Tämän jälkeen välipala, jonka jälkeen viimeistelin pari kakkua. Pikku mies meni toisille päiksyille kolmen aikaan ja pikku neiti leikki pihassa sen aikaa, kun tein kakkuja. 





Miehen tultua kotiin puoli viiden aikaan lähdin oman harrastuksen pariin, joten loppupäivästä on kuvat sitten ottamatta. Mutta pitkälti tällä kaavalla meidän perheen päivät kuluvat. Katsotaan kuinka ahkeraan jaksan tätä viikkoa sitten raportoida.. en lupaa mitään. 

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: