Tunnelmia ristiäisistä

Jes.. kerrankin melkein ajoissa näiden postausten kanssa.. eli..

Lauantaina meillä viettettiin rakkaan poikamme ristiäisiä. Päivä oli harmaa ja sateinen, mutta sisällä oli lämmin ja mukavan leppoisa tunnelma. Pikkumies nukkui koko toimituksen ajan, vaikka olin aivan varma, että hän itkee ja huutaa koko ajan. Mutta kummitädin syliin oli hyvä nukahtaa, varsinkin, kun aamulla ei oikein malttanut nukkua kunnollisia päiväunia. 

Olin ahkeroinut edeltävän viikon koristeiden ja tarjottavien kanssa, enkä turhaan, sillä kovasti saivat kiitosta. Erityisen ylpeä olin nätistä ristiäiskakusta ja voileipäkakusta, jonka tein ensimmäistä kertaa ihan perinteiseen tapaan. Ohjeita ristiäisisssä olleisiin kahvipöydän tarjoamisiin myöhemmin, mutta nyt tunnelmia lauantailta.


Ihanat kukkakimput kaste- ja kahvipöytään tilasin Kukkaputiikista, josta kukkien lisäksi löytyy ihania sisustustavaroita ja on yksi lempiliikkeistäni täällä. 


Suussasulavat mustaherukka macaronssit olivat kummitädin tekemiä.. Niin ihania, että :)


Kommentit

  1. Hihii. Tulin heti vastavierailulle! Kiva, kun olit jättänyt kommenttia blogiini. Ja mikä hassua.. me vietimme esikoispoikamme ristiäisiä 15. pvä. (mä en oo saanu asiasta blogattua).. Ja meillä oli kukkaputiikista aikalailla saman näköinen kukka.. :D

    Aikas kiva, kun on muitakin bloggaajia tosiaan täältä... mä taidan liittyä nyt kyllä lukijaksi. On niin kivan näkösiä juttuja täällä blogissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit käymään :) Juu, yllätin jopa itseni, että sain meidän ristiäisistä blogattua näinkin nopeaan. Viime aikoina on bloggailu hieman jäänyt, kun nämä kaksi lasta kummasti vievät sitä aikaa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Voisit tykätä myös näistä: