Helpot omenamuffinsit

Pihan omenapuissa on vieläkin omenoita ja eilen koetimme saada yläoksilta ravisteltua omenoita käyttöön. Ämpärillinen niitä tulikin taas kerättyä ja ensimmäiset omenat päätyivät tänään sitten muffinsitaikinaan.. minnepä muuallekaan. Näissä muffinseissa on se kiva puoli, että kaikki aineet saa sekoittaa vain lusikalla keskenään, joten näitä on helppo tehdä pientenkin lasten kanssa. Itsellä on nykyisin aina pieni apukokki keittiössä, joten täytyy välillä antaa hänenkin tehdä alusta loppuun saakka jotain. Tässä siis ohje helppoihin ja nopeisiin omenamuffinseihin.


6 isoa muffinsia

140 g vehnäjauhoja (itse käytin puolet gluteenitonta jauhoseosta)
1½ tl leivinjauhetta
115 g juoksevaa rypsiöljyvalmistetta
100 g sokeria
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl maitoa
2 omenaa hienonnettuna

Kuori ja hienonna omenat pieniksi. Siivilöi kuivat aineet kulhoon ja lisää joukkoon rasva, sokeri, munat ja maito. Sekoita taikina ja lisää lopuksi omenat joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Annostele muffinsivuokiin ja paista 175 asteessa n. 15-20 minuuttia.

Gluteenitonta jauhoseosta käyttämällä näistä saa oikein meheviä ja ilmavia muffinseja, joten suosittelen tosiaan korvaamaan puolet jauhoista niillä. Toki koko jauhomäärän korvaamalla gluteenittomilla, saa näistä näppärästi gluteenittomat muffinsit.

Kommentit

  1. Jes, tuli testattua ja hyviä oli! :)

    S-K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on kyllä tullut viime aikoina tehtyä useaan otteeseen ja erimakuisina. Makua on niin helppo vaihtaa, kun omenat korvaa jollain mieleisellään.

      Poista

Lähetä kommentti

Voisit tykätä myös näistä: