6/12/12

Pikkuveljeni pyysi minua tekemään kakkuja tarjolle hänen työpaikalleen. Toiveena oli saada sinivalkoinen kakku itsenäisyyspäivän kunniaksi, joten tein ihan yksinkertaisen Suomen lipun. Tämän kakun kaveriksi tuli maidoton ja gluteeniton kakku, joka sai kunnian toimia teekkarilakkina. Kakut nimittäin tarjottiin valmistujaiskahvien kera. Onnea vielä pikkuveljelle! (Kuvissa vielä hieman tomusokeria siellä täällä kakkujen pinnalla. Ei näköjään ihan keskeneräisestä pitäisi ottaa kuvaa, kun näyttää niin epäsiistiltä.)

 

Vaniljainen mustikkatäytekakku

Pohjana kahdeksan munan täytekakkupohja

Täyte
300 g kuningatarhilloa
6 dl kuohukermaa
2 prk vaniljarahkaa
2 tl vaniljasokeria
200 g mustikoita
½ banaani
2 liivatetta
1 rkl vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Survo mustikat soseeksi yhdessä banaanin kanssa. Vatkaa kuohukerma ja lisää joukkoon rahka, sokeri ja mustikkasose. Liuota liivatteet pieneen määrään kuumaa vettä ja lisää samalla sekoittaen täytteen joukkoon.



Kostuta kakku ja lisää kerroksiin ensin hilloa ja sitten täytettä. Anna hyytyä muutama tunti ja koristele haluamallasi tavalla. 

Näiden herkkujen myötä haluan toivottaa kaikille oikein hyvää itsenäisyyspäivää!



Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: