17/12/12

Joulukalenteri on aivan pakollinen näin joulun alla. Pienenä oli aina se perinteinen suklaakalenteri, josta sai pahaa suklaata, mutta joka toisaalta maistuu joulun odotukselle. Näin aikuisena on sitten ollut erilaisia paperikalentereita, joista ehkä se partiolaisten kalenteri on se parhain. Nyt meiltä kotoa löytyy partiolaisten kalenterin lisäksi Aamulehden kalenteri ja jo perinteeksi osoittautunut Kinder-kalenteri, sillä pitäähän se suklaakalenteri olla :)



Kalentereita löytyy nykyään joka sorttia perinteisistä paperisista aina lelukalentereihin asti. Kalenterin idea on tullut meille naapurimaa Ruotsista ja tässä hieman muualta lainattua historia tietoa.

"Joulukalenteri-idean toi Suomeen Teresita Fazer vuonna 1947. Hän oli nähnyt Ruotsissa adventtikalentereita ja kertoi näkemästään Suomalaisen Partiotyttöliiton hallitukselle.

Ulla von Wendt suunnitteli Suomen ensimmäisen adventtikalenterin, jossa oli ruskea piparkakkutalo. Kalenterin ideaa ei ihan heti täysin ymmärretty, mutta jo vuonna 1949 kalenteri oli varsin suosittu. Alkuvuosina kalenterissa oli aina talo, jonka ikkunat ja ovet olivat luukkuja. Tietyt kuva-aiheet kuten Lucia-neito ja adventtikynttilät, vakiintuivat luukkuihin heti ensimmäisenä vuonna.

Suklaa tuli kalentereihin vasta myöhemmin. Ensimmäisiä, ellei peräti ensimmäinen kotimainen joulukalenteri oli 1980-luvulla Kluuvikadun Fazerilla myynnissä ollut pyöreä, makeisilla täytetty talo, jossa oli luukkuja. Kauppojen hyllyille Fazer toi kotimaisen vaihtoehdon ulkomaisten suklaakalentereiden rinnalle 2000-luvun puolella."

Lähde: Suomalainen joulu


Millainen sinun joulukalenterisi on?

Kommentit

  1. On kyllä komia kuusi ja muutenkin niin kaunista. Meidän mini kuusi on vielä tuossa terassilla. Tänään pitäisi tuoda sisään :)

    VastaaPoista
  2. Kuusi kaipaa vielä isoja valkoisia palloja koristeeksi, mutta pikku hiljaa niitä voi kerryttää ja kuusi senkun kaunistuu joka vuosi. Muovikuusi on myös helppo ottaa ajoissa esiin ja laittaa pois joulun jälkeen, eikä tarvitse huolehtia tippuvista neulasista :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Voisit tykätä myös näistä: