Wanted: Preppy look

Uusimmassa Ellessä oli juttua preppy tyylistä, joka on saanut alkunsa 1950-luvulla Yhdysvalloista. Sana preppy on johdettu amerikkalaisesta prep schoolista, jossa ylemmän luokan nuoret opiskelivat ennen yliopistoa. Ellessä sanotaan tyylin olevan täydellistä, mutta vaivatonta. Preppy tyyliin kuuluvat mm. chinot, paitapuserot, neuleet (palmikko)... 

Ja miksi nyt sitten aloin höpöttää preppy tyylistä? No koska tajusin, että tätähän minä haluan... Olen jo pitkään ihastellut mm. Marc O´Polon mainoksia. Haaveissa on se täydellinen vaalea palmikkoneule ja chinot. Lindexin Holly&White-mallisto kolahtaa täysillä ja harmittaakin, etten keväällä ehtinyt sitä täydellistä palmikkoneuletta ostamaan Lindexistä tai että malliston kauluspaidoissa oli itselleni liian lyhyet hihat. Vaatekaappini sisältää edelleen kaikkea mahdollista, joten luulen, että nyt kun oikea suunta on löytynyt, lähden sitä tavoittelemaan. Itselleni preppy on mukavaa, klassista, urheilullista ja rentoa, mutta naisellista. Inspiraatiota voi kukin käydä kurkkimassa mm. Preppylookbookista, josta alla olevat kuvatkin ovat.Valtavasti inspiraatiota löytyy myös täältä: Wicked preppy.

Hyvää preppy tiistaita kaikille!

Kuvat Preppylookbook

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: