Hakusessa lipasto

Olohuoneemme on edelleen keskeneräinen, vaikka olemme jo hieman yli vuoden nykyisessä kodissamme asuneet. Tavaraa kyllä on ja jokaiselle on oma paikkansa, mutta haluaisin nykyiset Ikean cd-tornit ja kirjahyllyn vaihtaa toisiin kalusteisiin. Haussa on siis vanhahtava lipasto sekä jonkinlainen matala ja leveä kaappi ikkunan alle, joka saisi sitten toimittaa sekä kirjahyllyn että ikkunalaudan virkaa yhtä aikaa.

Vielä ei ole vastaan tullut yhtään potentiaalista lipastoehdokasta, koska mitat ovat aika tarkat paikassa, johon lipaston sijoittaisin. Olen tähän mennessä käynyt valikoimia katselemassa vain isommissa huonekalukaupoissa kuten Iskussa ja Askossa. Äitini vinkkasi Tampereella sijaitsevasta Inroom- liikkeestä ja kun vihdoin ryhdyin liikettä googlettamaan, selvisi, että liike on lopetettu. Myymälässä on kuitenkin ilmeisesti ollut myynnissä Juvi-productionin huonekaluja, jotka vaalivat suomalaisten täyspuuhuonekalujen perinnettä. Sivuilta löytyikin muutama ihana ehdokas, tosin koot eivät täsmänneet etsimääni. Huonekaluja olisi kuitenkin kiva käydä katsastelemassa, mutta lähimmät liikkeet löytyvät nyt sitten harmikseni pääkaupunkiseudulta. Tyylillisesti nämä kalusteet ovat kuitenkin juuri sitä mitä olen etsinyt. Etsintä siis jatkukoon edelleen ja ehkä näitäkin pitää jossain vaiheessa lähteä katselemaan livenä, jos ei muualta löydy vastaavia.

kuvat juvi.fi

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: