8. luukku: Rakas joulupukki

Siitä on aika pitkä aika, kun olen viimeksi ihan oikeasti kirjoittanut joulupukille. Pienenä sitä odotti ihan innoissaan postiluukusta tipahtelevia lelukuvastoja, joita sitten selasin useampaan kertaan niitä joululahjavinkkejä etsien. Ei sillä, etten lähes yhtä innoissani selaa kuvastoja nykyäänkin. Itse lahjatoiveita on vain näin aikuisena paljon vaikeampi keksiä, koska toiveissa on aina jotain kallista ja saavuttamatonta. Nämäkin toiveet ovat toisinaan toteutuneet. Tänä jouluna toiveissa on lähinnä rahaa, jotta voimme ostaa kaikkea pienelle tulokkaalle, joka vielä tämän joulun viettää äidin masussa. Tuleva uusi kotikin tarvitsee hieman hankintoja. Siispä... Rakas joulupukki, tänä jouluna toivon rahaa mm. seuraaviin hankintoihin:

Baby Björnin rintareppu, jossa vaavia kanniskella.


Sitteri


Hoitoalusta

 Pinnasänky


Rento-sarjan bambuinen saunakiulu ja kauha


Mieleni tekisi myös hieman ronskimpaa arkikelloa. Jet Set kellot ovat sopivan ronskeja, mutta silti naisellisia. Värejä onkin vain sitten ihan liikaa mistä valita. Jotain siis myös itselle.




Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: