Asiaa rintaliiveistä

Tämän jutun voivat miehet jättää lukematta, sillä nyt tulee hieman asiaa rintaliiveistä. 



Ajattelin jakaa kanssanne muutamia asioita, joita viime viikolla kuulin Triumphin järjestämässä liivikoulussa. Kuuleman mukaan seitsemän naista kymmenestä kulkee yllään vääränkokoiset liivit. Rinnat ovat meille kullekin kuitenkin varmasti hyvin henkilökohtainen asia ja niistä halutaan pitää huolta. Oikean kokoisilla liiveillä rintoja saadaan tuettua niiden vaatimalla tavalla ja siitä seuraa myös itselle hyvä ja miellyttävä olo. Monet pitävät kupin kokoa tärkeimpänä ostettaessa liivejä, mutta tosiassa ympärysmitta on se, joka määrää liiviesi koon. Tässä muutamia vinkkejä Triumphilta oikean koon löytämiseksi:

1. Liivejä tulee aina sovittaa ostettaessa. Vartalon muodot muutuvat, mutta myös liivimerkeillä- ja malleilla on eroa.
2. Kannattaa ottaa napakka mitta rintojen alta, jotta saa oikean ympärysmitan. Mittanauha ei jousta kuten liivit!
3. Liivien on tunnuttuva napakoilta yllä. Rintojen painon tulee pääsääntoisesti levätä liivien selkäosan, ei olkainten varassa. Jos olkaimet painavat hartioita, on se useimmiten merkki liian isosta liivien ympäryksestä. Näin on myös, jos liivit nousevat selästä ylös. 
4. Yleisin virhe on se, että liian pieni kuppi korvataan suurentamalla ympärystä, tällöin liivit alkavat jossain vaiheessa luisua selästä ylös. Kannattaa siis mieluummin kokeilla yhtä kokoa pienempää ympärystä ja isompaa kuppia.
5. Jos liivejä sovittaessa kuppi tuntuu hyvältä, mutta ympärys isolta, kannattaa valita rinnakkaiskoko. Siis yhtä kokoa pienempi ympärys ja yhtä kokoa suurempi kuppi. 
6. Kaariliivien kaaren tulee asettua napakasti rintakehää vasten. Ne eivät saa painaitua ihoon, eikä kupin reunat saa jäädä alareunasta auki. Rinnan on mahduttava kupin sisään, eikä se saa tursuilla kupin yli. 
7. Liivit kannattaa kiinnittää aina uloimpaan hakaseen, koska liivit antavat käytössä myöden. Raskaana olevien kannattaa kuitenkin hankkia liivit isommalla ympäryksellä ja kiinnittää sisempään hakaseen, jolloin vartalon muuttuessa liivien kokoa voi suurentaa.
8. Urheiluun kannattaa ehdottomasti hankkia urheiluliivit, jotka antavat tarvittavan tuen rinnoille urheilusuorituksen aikana. Normaalikäytöstä poistettuja kuluneita liivejä ei siis kannata siirtää urheilukäyttöön. 
 

Lähde: Triumph

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: