Marjainen valkosuklaakakku

Tässä siis ohje kakkuun, jonka idean sain, kun koetin keksiä mitä tehdä ystäväni puskista poimimille punaisille viinimarjoille (kiitos vielä, että sain poimia!). 

Pohja

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte

4dl kuohukermaa
120g valkosuklaata
marmeladia
marjoja

Kakun pohjaksi ihan normaali kääretorttupohja (munat ja sokeri vaahdotetaan ja kuivat aineet lisätään, paistetaan 200 asteessa n.8min). Jäähtynyttä kääretorttupohjaa voi hieman kostuttaa, jotta se ei jää ihan kuivaksi. Pohjan päälle levitin mustikkamarmeladia, valkosuklaa-kermavaahtoseoksen ja mustikoita sekä punaisia viinimarjoja. Rullataan ja päälle levitetään loput valkosuklaa-kermavaahtoseoksesta sekä tietysti koristellaan oman mielen mukaan.

Hyvä tuli, vaikka itse sanonkin omasta kehitelmästäni.

Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: